Pasi Ilmari Jääskeläisen jälkeen tartuin Hoegin uusimpaan romaaniin Hiljainen tyttö (Tammi 2007). Jääskeläisen monitasoisen mutta silti lyhyen ja helppolukuisen kirjan jälkeen Hiljainen tyttö vei tajun. Ihan todella. Makasin joulupäivän sohvalla ja luin Hoegia, nukahdin välillä kirja syliini, heräsin ja luin taas vähän eteenpäin kunnes nukahdin taas. Lukemisesta tuli katkonaista. Koska nukahdin usein kesken lauseen, minulla oli vaikeuksia päästä kirjasta kärryille aina uudestaan ja uudestaan. Ei hyvä juttu silloin, kun kädessä on niin raskas kirja kuin Hiljainen tyttö on.

Minulla on Hoegin kokoinen aukko yleissivistyksessäni eli en ole lukenut Lumen tajua vieläkään, kaikista suosituksista huolimatta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt luulen, että se tulee tehtyä. Motivaatio nousi.

Hiljainen tyttö kertoo Kasper Kronesta, menestyneestä sirkusklovnista. Kasper Kronella on erityisen tarkka kuulo: hän kuulee kaukaa ja tarkasti, hän kuulee kaupungin äänet ja äänet kaupugin takaa. Mutta ennen kaikkea Krone kuulee ihmisten ominaissävelet. Jokaisella ihmisellä on oma sointinsa, ja niinpä Krone tulkitsee ihmisiä musiikkina. Klassisella musiikilla onkin erittäin suuri osa kirjassa, erityisesti Bachilla.

Juoni on vaikea selittää, kun sitä oli paikoin vaikea ymmärtääkin. Tarina sijoittuu maanjäristyksen jälkeiseen Kööpenhaminaan. Järistys on aiheuttanut tulvan kaupunkiin, tai osa kaupungista on vajonnut maan alle. Kasper on kohdannut KlaraMarian, pikkutytön, joka on hiljainen muihin ihmisiin verrattuna. Siinä missä Kasper Krone kuulee kaikki muut ihmiset sointuina, on KlaraMarian ääni hiljaisuus. Samanlaisia lapsia on muitakin, ja heillä on yhteys Kööpenhaminan maanjäristykseen, aivan kuin he olisivat tienneet sen tulevan. KlaraMaria on siepattu ja Kasper on luvannut pelastaa hänet, ja pelastusreissu kietoutuu isoihin kuvioihin. Samaan aikaan Kasper pakenee myös koko ajan poliisia, sillä hänet on tuomittu karkotettavaksi maasta veropetosten takia.

Välillä Kasper Kronen seikkailut muistuttavat tomintaelokuvaa: salkusta haalarit päälle, mukana eri alan osaajia, kävellään rottien täyttämään viemäriputkeen, avataan panssariovi, lasketaan superpitkää putkea kuin liukumäkeä; toisaalla paetaan sairaalasta ilmastointikäytävää pitkin; toisaalla paetaan poliisilta naamioitumalla naiseksi; toisaalla takaa-ajot autolla pimeässä yössä. Pelastaessaan KlaraMariaa Kasper Krone yrittää selvittää myös elämänsä rakkauden, Stine-nimisen naisen lähtöä. Sivujuonteena, päätarinaa tukemassa ovat myös Kasperin vanhemmat: aiemmin onnettomuudessa kuollut nuorallatanssija-äiti ja isä Maximillian, joka vaihtoi sirkuksen lakimiehen uraan voidakseen elättää perheensä. Isä on nyt kuolemansairas.

Minun ei ehkä olisi pitänyt lukea tätä kirjaa nyt. En tavoittanut Hiljaisen tytön monikerroksellisuutta, eikä kirja tehnyt minuun erityisen suurta vaikutusta. Ehkäpä luen sen joskus toiste uudestaan ja tavoitan paremmin sen, mitä Hoeg yrittää kirjallaan sanoa. Nyt en sitä löytänyt, vaan lukukokemukseni jäi hyvin pinnalliseksi.

Hoegin romaanin ilmestyminen suunnilleen vuosi sitten oli iso, odotettu juttu. Esimerkiksi HS julkaisi Hoegin haastattelun, kirjoitti kirjasta laajan arvostelun ja kertoi myös Hoegin tekemästä hyväntekeväisyystyöstä. Myös HS:n Lukupiirissä on keskusteltu Hiljaisesta tytöstä.