Kiitos Eiran yllättävän vierailun viikolla, minulla on nyt lainassa ne kolme Jane Austen -filmatisointia, jotka tulivat Yleltä kevättalvella ja jotka silloin missasin. Siis Northanger Abbey, Emma ja Mansfield Park eli Kasvattitytön tarina. Ajattelin eilen, että katson vain Northangerin, mutta kuinkas sitten kävikään: vuorokauden sisällä katsoin 4 Austen-leffaa, siis edellämainitut joista Northanger Abbeyn kahdesti.

Kylläpä tekee hyvää päivittää Austen-tietouttani. Emma on minulta lukematta ja Kasvattitytön tarinan lukemisesta on aivan liian pitkä aika. Northanger Abbeynhan luin ihan vähän aikaa sitten, ja ihastuin siihen aika kovasti. Nyt, kun sain elokuvan myötä vielä kasvot pääosien näyttelijöille, oli ihastukseni entistä syvempää. Pelkään pahoin, että Mr Darcyn asema elämäni ykkösmiehenä on horjumassa.

Onhan Mr Darcy kieltämättä ihana tummassa komeudessaan, ja varsinkin kun hän alkaa sulaa Elizabethin edessä niin lukijaa (tai ehkä katsojaa) viedään helposti. Ainakin jos Mr Darcyna on nuori Colin Firth. Mutta Henry Tilney vei kyllä sydämeni aivan kokonaan! Onko miehen pakko olla jotenkin hankala, juro, epäkohtelias niille joista ei pidä ja niin hillittömän ylpeä, että tukka vain liehuu? Henry Tilney on ystävällinen, hauska, kohtelias herrasmies koko tarinan ajan, ei leiki Catherinen tunteilla, eikä hänellä ole rasittavia sukulaisia tai ystäviä (ainoastaan kamala isä ja huikenteleva veli). Very gentleman-like. Such a agreeable young man. Jos häntä vielä näyttelee JJ Feild, niin oivoi, olen mennyttä. Voi olla, että vaihdan Darcy-leiristä Tilneyn seuraan. Kieltämättä Pemberleyn tilukset ovat aika mahtavat ja Darcy on rikas, ja Tilney on vain pappismies eikä peri isänsä linnaa, mutta enhän minä rahan takia...

Muutenkin Henry Tilney on siitä kiva Austen-sankari, että hän ei ole tyttöä ylettömästi vanhempi (kuten vaikka Emman Knightley tai muistaakseni myös Mr Darcy ja Järjessä ja tunteissa Mariannen mies, jonka nimeä en muista), tai hänen serkkunsa (kuten Edmund Mansfield Parkissa). Henry Tilney oli ainakin leffan mukaan vain 8 vuotta Catherinea vanhempi, melkein saman ikäinen siis.

Kuten tutut tietävät, minussa ja Catherine Morlandissa on yhteistä juuri tämä käsittämättömän naiivi taito sekoittaa tosielämä ja mielikuvitus. :) Minusta kun voi olla aivan asiallinen keskustelunaihe analysoida Jane Austenin henkilöiden piirteitä ja pohtia heitä vaihtoehtoina niin kuin valinta olisi välttämättä tehtävä. Muuta yhteistä meillä ei sitten olekaan: Catherine on 17-vuotias, kaunis kuin kukka ja naiivin vilpitön suhteessa maailmaan. Minä olen - noh, se siitä. Olen jotain muuta kuin Catherine. :) Mutta mielikuvitus on minullakin, ja se jyllää.

Ihan vielä en raaski palauttaa leffoja Eiralle, vaan haluan esitellä Henry Tilneyn vielä joillekin ystävillekin. Tosin voi olla, että se pitää hankkia itsellekin, kun kerran Ylpeys ja ennakkoluulokin on hyllyssä. Kirja oli toki parempi, mutta se minun pitää lukea suomennoksena, että voin puhua siitä lisää. (Ja nythän ei ole kyse elokuva-analyysista vaan sankarista.)

Joka tapauksessa on selvää, että olen viettänyt liikaa aikaa yhteen menoon mielikuvitusmaailmassa. Tänään on ollut vähän höpsähtänyt olo. Pakkasin laukkuja ja olen yrittänyt olla järkevä ja tehdä matkavalmisteluja, mutta ajatus ei ole ollut hommassa mukana. Ensi yönä lähden kohti Helsinki-Vantaata ja aamulla koneeseen. Täältä tullaan, Ateena! Jane Austen ajatuksissa ja niitä suojaamassa leveä lierihattu. Jos hotellissa on mahdollisuus, päivitän myös sieltä. Jos ei, niin palaan asiaan reilun viikon kuluttua. Jotta ette aivan tylsistyisi, laitan viihteeksi vajaat kolme minuutta Henry Tilney'tä. :D