Kun ensimmäisen kerran luin Ian McEwanin Sovituksen (Atonement, 2001, suom. 2002), siitä jäi mieleen huikean hyvä käänne lopussa. Nyt olin jo unohtanut tarkalleen, mikä tuo loppuratkaisu oli, joten odottelin sitä kohtalaisen malttamattomana. Lukuhetkellä se tuntui kaiken odotuksen jälkeen vähän pettymykseltä, sillä ekalla lukukerralla kirja oli jäänyt mieleen aivan hengästyttävän hyvänä, mutta nyt ei tuntunut siltä. Nyt pari päivää lukemisen jälkeen loppuratkaisun koukku tuntuu kuitenkin todella tehokkaalta ja toimivalta, ei yhtään pettymykseltä. Sovitus on upea romaani, vaikka kenties hiukan liian viipyilevä ja hidas kevyeksi kesälukemiseksi. Surullinen se on myös.

Sovitus kertoo Briony Tallisista, hänen siskostaan Ceciliasta sekä perheen siivoojan pojasta Robbiesta. Se kertoo virheestä ja sen elämänpituisesta sovittamisesta, katumuksesta ja menneen korjaamattomuudesta. Rakkaus on tärkeässä osassa kirjaa, vaikka Cecilian ja Robbien rakkaus onkin melko ihanteelliseksi kuvattua, sadunomaista.

Kirjan ensimmäinen osa kuvaa kesäistä päivää vuonna 1935 Tallisien kotona. Briony on 13-vuotias, kuumeisen mielikuvituksen omaava naiivi tyttö, ja Cecilian ja Robbien välillä orastaa rakkaussuhde. Monta sattumaa, väärää tulkintaa ja kovaa sanaa myöhemmin päivä päättyy onnettomuuteen ja Brionyn rikokseen. Ensimmäinen osa on hidasta kuvailua niin kuin helteinen kesäpäivä vain voi olla. Värit, valot, yksityiskohdat, tarinat ja eri henkilöiden ajatukset kuvataan ilman kiirettä, niin että lukija ehtii helposti tulla jo kärsimättömäksi: milloin ne tapahtumat alkavat? Ja kuitenkin tuon päivän kuvaus on oleellisinta koko kirjassa.

Toinen osa kuvaa Robbieta toisessa maailmansodassa, eikä tämä brittiarmeijan vetäytymisen kuvaus jää vaikuttavuudessa alkuosasta jälkeen. Rintamakuvauksen jälkeen kirja siirtyy kuvaamaan Lontoon sairaaloita ja hoitajien koulutusta, ja viimeinen osa sijoittuu nykyaikaan ja vetää langat yhteen, paljastaa kerronnan tarkoituksen. Kirjan monitasoisuus aukenee vasta sen lopussa. Upea kirja kirjallisuusanalyyseille, jos sellaista haluaisi tehdä.

En ole nähnyt kirjasta viime vuonna tehtyä elokuvaa, sillä jostain syystä välttelen Keira Knightleyta, mutta nyt luulen, että elokuva on nähtävä. Katsoin sen trailerin ja melkein itkin jo sen aikana, joten leffa on selvästi minun kamaani. Sitä paitsi kirjaa lukiessani mietin, että Cecilian kuvaus kuulostaa vähän Knightleylta, joten ehkäpä hän vain kerta kaikkiaan sopii hyvin rooliinsa ja voin unohtaa ennakkoluuloni.