Jostain jo kadonneesta blogista nappasin kerran tämän kirjavinkin. Louisa May Alcott (1832-1888) on kuuluisa tyttökirjailija. Pikku naisia kaikkine jatko-osineen ovat klassikkosarjaa, ehdottomasti. Tunnettua on, että Pikku naisten Jo on ainakin jossain määrin kirjailijan omakuva. Myös Jo kirjoitti kaikenlaista hömppää lehtiin, ja niin teki todellisuudessa myös Louisa May. Hän ehti kirjoittaa paljon ja monenlaista, ennen kuin tyttökirjat tekivät hänestä kuuluisan.

Naamion takana (2005) on novellikokoelma, joka sisältää Alcottin vähemmän tyttökirjamaista materiaalia. Näissä novelleissa Pikku naisten yltiöhyveellisyys on poissa: novellien naiset kokevat seikkailuja ja toimivat oma-aloitteisesti. Dramatiikkaa kyllä riittää, sillä Alcott kirjoitti sitä mitä novelleja sisältävien lehtien yleisö halusi. Yhtään tyttökirjoja realistisempia nämä novellit eivät ole, vaan ainoastaan rohkeampia.

Erityisesti niminovelli (tai pienoisromaani) Naamion takana eli naisen voima oli minusta kiehtova. Se on parodia ja samalla kirjan toimittajan mukaan myös kunnianosoitus Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanille (ilm. 1847). Päähenkilö, Jean Muir, tulee kotiopettajattareksi perheeseen, jossa on kaksi naimaikäistä poikaa. Jean Muir ei ainoastaan rohkene nostaa katsettaan ylempäänsä kuten Jane Eyre, vaan hän tekee sen perusteellisesti ja täydellä teholla. Naisen voima, tosiaan! Luin tätä Sulkavan lomallani ja uppouduin loppuratkaisun odottamiseen niin, että järvimaisemakin meinasi unohtua.

Niminovellin lisäksi kirja sisältää neljä muuta tarinaa, joista yksi on pieni näytelmä. Suosittelen tätä kyllä ehdottomasti kaikille tyttökirjansa lukeneille, sillä novellit avaavat aivan uuden näkökulman 1800-luvun naiskirjailijoiden uraan ja toimintaan. Kirjan toimittaja ja kääntäjä Inkeri Koskinen on pohjustanut jokaista novellia pienellä esittelyllä ja esipuheella, mikä on ihan hyvä juttu myös.