Ihastuin norjalaisen Lars Saabye Christensenin (mikä tuo Saabye muuten on? Toinen etu- vai toinen sukunimi? Toinen etunimi vissiin.) Velipuoleen joku vuosi sitten, joten heti kun kirjastossa silmiini osui uutta tuotantoa häneltä, niin tarrasin kiinni kuin tahmatassu. Pari päivää myöhemmin luin Hesarista arvostelun, jossa Mallia ei erityisemmin kiitelty. En ole kyllä aivan yhtä tuomitseva kuin lehden kriitikko, mutta pakko myöntää, että Malli jäi kauas Velipuolen taiasta ja vangitsevuudesta.

Kirja kertoo Peter Wihl -nimisestä kuvataiteilijasta, joka sairastuu sokeuttavaan silmäsairauteen. Se on murskata hänen elämänsä, mutta siitä selvitäkseen hän myy itsensä pahoilaiseen verrattavalle hahmolle. Ratkaisu on julma ja kuvottava, mutta myös tehokas. Kirjan loppu sen sijaan... Se on ehkä vähän turhankin dramaattinen. Toisaalta kesympi loppu ei sopisi tähän tarinaan.

Kirjan nimi hämmensi. Reilusti yli puolenvälin sain lukiessani pohtia, miksi ihmeessä kirjan nimi on Malli, kun se selvästi kertoo maalaajasta. Mutta selvisihän sekin sitten, melko loppupuolella.

Ihan hyvä kirja Malli silti oli. Se ei missään nimessä vähentänyt uskoani Lars Saabye Christenseniin, vaan jään nälkäisenä odottamaan seuraavaa teosta.