Puhua aina totta, suoraan ja epäröimättä? Vai valehdella joskus, jotta toisella olisi parempi olla? Voiko huijauksen sallia, jos joku haluaa tulla huijatuksi, siis on onnellisempi jos tilanteeseen ei puututa? Tove Jansson osoittaa, kuinka vaarallista ja monesti epäsopivaa ehdoton rehellisyys on. Ja silti me ihannoimme rehellisyyttä.

"Tove Jansson on kirjoittanut tiivistunnelmaisen romaanin kahden ihmisen ja kahden elämänkatsomuksen välisestä taistelusta sekä rehellisyyden ja petoksen monista kasvoista." (Takakansi)

Kirja kertoo Katri Klingistä, hänen Mats veljestään ja taiteilija Anna Aemelista. He asuvat pienessä kylässä meren rannalla, ja pienessä kylässä on pienen kylän haittapuolet: juorut, rooliodotukset, ennakkoluulot ja niin edelleen. Katri on rehellinen ja suora hämmentävine keltaisine silmineen, ja kun hän alkaa oikoa Aemeliniin kohdistuneita petoksia, kaikki muuttuu. Yhtä en vieläkään ymmärrä: miksi kanit ovat kukallisia?

En ole lukenut Muumien lisäksi muuta Janssonin tuotantoa kuin yhden kirjan (Haru, eräs saari), mutta tämän jälkeen tekee kyllä entistä enemmän mieli.