Von Hertzen Brothers Lutakossa 8.3.2007

441883.jpg

Vasemmalta Jonne, Mikko ja Kie von Hertzen.

Naistenpäivän keikka oli nyt siis toinen kerta, kun olin katsomassa von Hertzenin veljeksiä, ja ehkäpä nautin tästä keikasta vielä enemmän kuin edellisestä. Tällä kertaa pystyin keskittymään seuraa enemmän vain musiikkiin ja tunsin enemmän biisejä jo ennestään. Vaikka muusikot itse (erityisesti Kie) tuntuivat olevan pettyneitä soittoonsa tuolla keikalla, oli yleisö kuitenkin aivan mehuissaan ja myös osoitti sen bändille. Minä en ole musiikin ammattilainen ja arvioinkin musiikkia enemmän tunnelmapohjalta, mutta minusta nämä veljekset osaavat soittaa. Ja erityisesti he osaavat soittaa yhdessä, heidän nautintonsa tekemisestään kuuluu joka soinnussa. Päässäni luon merkityksiä siitä, että he ovat veljeksiä, ja näistä merkityksistä olen saavinani lisäsävyjä musiikkiinkin.

Mielialasta, elämäntilanteesta ja vaikka mistä tekijöistä johtuen musiikilla on toisinaan valtava voima. Torstaina koin sen jälleen. Tuntui, että von Hertzen Brothersin musiikki nosti minua muutaman sentin maasta ilmaan vain, koska se soi niin hyvin ja merkitsi minulle niin paljon juuri silloin, juuri siinä hetkessä. Monta asiaa yhtäaikaa: oma mieliala, musiikin sointi, sen kaari ja kulku, välisoitot ja soolot, Mikon laulu, kaikkien kolmen laulu yhdessä ja - pakko myöntää - veljesten seksikkyys, joka saa minut hyrisemään sisältäpäin. Keikka oli loistava.

Suosikkikappaleeni veljeksiltä ainakin juuri nyt on Let thy will be done, jonka aika kökkö video löytyy esim. täältä, missä on myös huomattavasti parempi Kiss a wish -kappaleen video. Se olisi suosikkini, jos ei toisi liikaa muistoja mieleen. Ekalta Experience -levyltä löytyy myös helmiä, kuten Brother, joka liittyy Kien mukaan niihin aikoihin, kun Mikko lähti Intiaan ja johon minä tietenkin eläydyn muodossa Sister, tai Devil of a girl tai Experience.

Let thy will be done
 (von Hertzen Brothers/Mikko)

damn this illusion
lust and confusion
are eating up my mind
this situation´s
devils creation
an evil in disguise

´cause i can´t get out of here
where nothing seems real
the answer is near
i still just hold on to

i hold on to your feet
there´s nothing more i need
if i surrender will you remember me?
as i surrender will your love enter me?

if i hold on to your feet

so give me solution
your definite conclusion
i need a revolution
i need an army ahead

let go!

let thy will be done
let thy will be done
let thy will be done
...

Ja vielä on kehuttava: Lutakko on parasta. Lutakko on tämän kaupungin helmi, parhaita keikkapaikkoja missä olen ikinä musiikkia kuunnellut, ellei paras. Lutakko on ainoa paikka, jossa isoin olut on nimeltään Helvetin iso. Lutakko, oi Lutakko.