Siskoni kertoi viikonloppuna, että hän luki vähän aikaa sitten Stephen Kingin fantasiasarjan Musta torni loppuun. Olen lukenut sarjan neljä ensimmäistä osaa silloin, kun muita ei vielä ollut suomennettu eikä itse asiassa koko sarjaa vielä tehty loppuun (Musta torni on ollut Kingille pitkän ajan projekti), ja jäin nälkäisenä odottamaan jatkoa. En kuitenkaan ole uskaltanut aloittaa uusien osien lukemista, sillä pelkään niiden kirjojen vangitsevuutta. Tiedän, etten voi hyvin keskittyä mihinkään muuhun, kunhan avaan ensimmäisen lehden. Se vain vie mukanaan. Olen siis vain odottanut "sopivaa hetkeä, sitten kun minulla on aikaa". Nyt olen ajatellut, ettei sitä sopivaa hetkeä taida tulla koskaan, jos en vain tartu toimeen. Ehkä on aika uskaltaa lukea Musta torni loppuun asti. Ehkäpä teen sen kesän aikana.

Fantasiaan uppoaminen on yhtäaikaa ihanaa ja vähän pelottavaa - pelottavaa on se, miten kaikki muu tuntuu katoavan ja vain kirjasta tulee tärkeä. Samalla aikaa tekee mieli ahmia kirja niin nopeasti kuin voi, jotta tarina etenisi, mutta toisaalta kirjan sivu sivulta lähestyvä loppu pelottaa, sillä fantasiamaailmasta ei haluaisi tulla pois.

Hassua on se, että Musta torni hallitsee ajatuksiani nyt aika paljon, pyörittelen sen henkilöitä mielessäni ja muistelen aikaisempia osia. Kirja on siis päässäni paljon jo nyt, enkä vielä ole edes katsonut, saisiko sitä kirjastosta. :)