Norjaista Erlend Loeta kehutaan paljon. Tosiasioita Suomesta oli kuitenkin minulle pettymys. Lukukokemukseen vaikutti todennäköisesti se, että olin juuri noussut Gaimanin ihanasta Tähtisumusta, ja minulla oli suuria vaikeuksia oppia lukemaan Loen tässä kirjasta käyttämää assosioivaa tajunnanvirtatekniikkaa. Sivun mittaiset lauseet hengästyttivät ja päähenkilö alkoi ärsyttää.

Tosiasioita Suomesta kertoo esitteentekijästä, joka saa tehtäväkseen laatia esitteen Suomesta. Suomella ei ole kirjassa mitenkään erityinen asema, esite voisi olla syntymässä vaikka Timbuktusta, mutta sen vuoksi kirjassa on paljon enemmän ja vähemmän oikeaa tietoa Suomesta. Työprojekti ei vaikuta erityisen onnistuneelta, minkä esitteentekijä itsekin (lopulta!) huomaa, mutta onneksi loppuratkaisu on onnistunut.

Enemmän kuin vitsikirja norjalaisten suomikuvasta, kirja on kuvaus minusta vähän sairaan ihmisen ajatuksenjuoksusta ja elämästä. Hän onnistuu aloittamaan seurustelun sen kummempia sitä painottamatta tai siihen pyrkimättä. Hän pelkää vettä lähes hysteerisyyteen saakka, sillä vesi virtaa ja virtaaminen on muutosta ja muutos on vaarallista. Pysyvyys tuo turvaa. Aloin pitää kirjasta vasta sen loppuhuipennuksen aikana, jossa päähenkilö osallistuu viestijuoksuun ja voittaessaan Suomen suurlähetystön juoksijan hän kokee selättäneensä koko Suomi-projektinsa, oikeastaan koko Suomen.

Loen Supernaiivi on ilmeisesti kirjoitettu kokonaan toisella tyylillä. Voisin lukea sen lähiaikoina, ennen kuin tuomitsen Loeta kokonaan.

Lukekaa Loen haastattelu Kaltio-lehdessä.