Doppler on kuulemani mukaan norjalaisen Erlend Loen yhteiskuntakriittisin kirja. Kieltämättä se on kriittinen, mutta samalla kuitenkin ihastuttavan hauska ja kepeä. Jos ei pysähdy ajattelemaan Loen viestiä, voi tämän kirjan lukea vain hassuna romaanina, mutta rivien välissä on kyllä olemassa se yhteiskuntakriittisyyskin.

Kirja kertoo Doppler -nimisestä miehestä, joka muuttaa metsään, koska kyllästyy ihmisiin ja merkityksettömän fiksuun elämäänsä. Hän tappaa hirven ja adoptoi sen vasan. Sen nimeksi tulee Bongo. Dopplerin isä on kuollut jokin aika sitten, ja hän tajuaa, ettei oikeastaan tuntenut isäänsä lainkaan. Kunnioituksesta isäänsä kohtaan hän alkaa rakentaa toteemipaalua isälleen. Toteemipaalun pystytys on huipentuma: sen jälkeen Doppler voi jatkaa eteenpäin, toisiin metsiin.

Jos tätä yrittää lukea ilman huumorintajua, menettää kaiken hauskuuden. Ihan samahan se on, miksi Doppler haluaa juoda nimenomaan rasvatonta maitoa niin paljon, että tekee kauppiaan kanssa vaihtosopimuksen hirvenlihan ja maidon välillä. Tai miten Dopplerin vaimo kestää sekaisin mennyttä (onko Doppler edes sekaisin?) miestään ja miksei häntä jo haeta mielisairaalaan. Tämä ei kerro meidän yhteiskunnastamme - ja sitten kuitenkin tämä kirja kertoo juuri siitä, irvaillen ja pilkaten ja syvää, ystävällistä naurua nauraen.

Vieläkään en ole lukenut Loen Supernaiivia, mutta enköhän minä siihenkin ehdi jonain päivänä. (Aikaisemmat Loe-kokemukset täällä ja täällä.)