Vasta muutama päivä sitten valitin, kuinka pienenkin järjestön puheenjohtajana joutuu välillä kantamaan niskassaan ikäviä asioita. Toisinaan otsassani kasvaa iso tappi, jossa on ainejärjestömme logo. Joskus en vain jaksaisi tätä hommaa pätkääkään.

Sitten tulee sellaisia päiviä kuin tänään, jolloin kaikki sujuu, kaikki on hyvin ja ihmiset rakentavat järjestöä yhdessä. Järjestötilamme, rakkaan Kivijalan siivoustalkoissa oli tänään väkeä enemmän kuin uskalsin uneksiakaan! Tulin itse paikalle myöhässä hammaslääkärin takia ja kun astuin ovesta sisään, löysin itseni keskeltä siivoushyörinää. Olin pakahtumiseen saakka iloinen siitä, että väkeä oli tullut mukaan epämiellyttäväänkin hommaan ja että se siivous tuli tehtyä.

Iltapäivällä Kivijalassa vieraili oppiaineemme opetushenkilökunta päiväkahvilla. Tilaisuus oli hyvin epämuodollinen, enkä ollut ehtinyt/jaksanut valmistella sitä kovinkaan hyvin, mutta kyllä se siitä lutviutui silti (vain yksi kiusallinen hiljaisuus ja vain pari liian kovaa kiljuvaa opiskelijatyttöä). Opiskelijoita oli niin paljon, että Kivijalka pullisteli, kakku oli ilmeisesti ihan hyvää ja proffat tyytyväisiä. Ihan parasta meidän oppiaineessa on se, että henkilökunta oikeasti on kiinnostunut opiskelijoista ja tunnelma on melkoisen välitön. Ketään ei tarvitse teititellä ja professorit oikeasti tulivat kakkukahville Kivijalkaan, kun kutsuimme. Sellainen ei tulisi mieleen ihan kaikille professoreille.

Vieraiden lähdettyä en voinut kuin hymyillä onneani. Kiitin kaikkia silloin paikalla olevia ja sanoin miltä tuntui: tällaisina päivinä minusta on aivan mahtavaa olla tämän järjestön puheenjohtaja. Aivan huikean onnellinen päivä.