"Mitäpä jos pykäisi rakennuksen uudestaan? Siitä ei ole säilynyt valokuvaa, mutta piirroksia on runsaasti. Tupa oli matalalla kivijalalla, kamari nurkkakivillä. Ikkunoissa oli kaksi pokaa vieretyksin ja niiden päällä kolmas poikittain. Pöytä tuossa noin, ja separaattoria veivattiin tässä.

Me veljekset muistaisimme ihmeesti.

Kymmenen vuoden kuluttua emme enää muista. Meidät piiritetään vanhainkodissa, mutta me olemme höppäniä emmekä tunnusta niin vähäisesti eläneemme. Minä kuvittelen, että asuin kaikissa niissä tiilirakennuksissa ja ylen kauniissa puisissa kasarmeissa, mitä Kuopion rykmentissä oli. Upseerikerholla minä asuin ja kävin alushousuisillani voimistelemassa kasarminkentällä. Tukka hassanana näin kuvaisin, uskoisin kaiken vakaasti."

Kuultuani Harri Tapperia viime keväänä kirjamessuilla ja nähtyäni näytelmän Minne sateenkaari päättyy, olen halunnut lukea tämän hänen viimeisimmän teoksensa. Vielä kerran kokosin heidät (Atena 2007) on pieni suuri kirja Harri Tapperin maailmasta. Se sisältää lapsuudenmuistoja, huomioita nykypäivästä, kertomuksia elämän varrelta hänestä ja perheestä, lapsista ja veljeksistä, koskesta Juholan vieressä. Lyhyitä välähdyksiä sieltä täältä.

Muita veljeksi suuremman osan kirjassa saa kuvanveistäjä Kain, sillä kirjan piti olla heidän yhteinen tuotoksensa. Kirjamessuilla Harri Tapper kertoi, että Kainia vaivannut ALS-tauti vaikutti hänen puhekykyynsä loppuvaiheessa niin ettei siitä enää saanut selvää. Liikkuminen kävi myös hyvin vaikeaksi.  He päättivät tehdä yhdessä kirjan, Kain piirtäisi kuvat ja Harri kirjoittaisi, mutta Kain ehti tehdä vain joitakin kuvia ennen kuolemaansa. Ne ovat tämän kirjan suola. Kuvat tekevät tästä upean teoksen. Sääli, ettei niitä ole enempää.

Jotenkin odotin tältä kirjalta aika paljon, vaikka en osaa määritellä mitä se "paljon" sitten olisi. Varsinkin alkupuolella teosta olin vähän pettynyt: tätäkö Harri Tapperin mestarillinen kerronta on, hajanaista jutustelua? Marraskuun melankolisuuteen taipuvainen mieleni syveni kirjan tasolle vasta loppuosassa, jossa Harri kuvaa Kainin kuolemaa, hautajaisjärjestelyjä ja hautajaisia. Ja vasta viimeisen sivun luettuani ja yön yli kirjaa maisteltuani ymmärrän, ettei kyse ole yksittäisistä välkähdyksistä vaan niiden muodostamasta kokonaisuudesta, joka on vahva, ehjä ja kokonainen.