Vuoden 2007 kirjallisuuden nobelisti Doris Lessing (s. 1919) oli minulle ennestään tuntematon, mutta kirjastoreissujen välillä nappasin omasta hyllystä hänen Väkivallan lapset -sarjansa aloittavan teoksen Parempien ihmisten lapsi (Martha Quest, 1952).
Kirja sijoittuu 1930-luvulle ja Etelä-Rhodesiaan, joka on nykyään Zimbabwe. Doris Lessing on itse kasvanut samoissa maisemissa, ja Väkivallan lapset perustuukin hänen omiin kokemuksiinsa. Parempien ihmisten lapsi sijoittuu valkoisten siirtomaaisäntien maailmaan ja kuvaa koruttomasti epätasa-arvoa ja rotusortoa, joka oli Doris Lessingin lapsuudessa arkipäivää ja joka vaivasi häntä kovasti jo silloin.
Päähenkilö Martha Quest on teini-ikäinen tyttö, joka ahdistuu vanhempiensa maatilan ahtaassa ilmapiirissä. Martha lukee paljon ja omaksuu vasemmistolaisia mielipiteitä, joiden soveltamiseen käytännössä hänellä ei kuitenkaan ole voimaa. Hän lähtee kaupunkiin töihin ja imeytyy mukaan ikäistensä ja oman sosiaalisen luokkansa nuorten juhlia ja viihdettä täynnä olevaan elämään. Osallistuessaan siihen Martha samaan aikaan näkee sen myös kriittisesti, mutta kulkee joukon mukana koska vastaan sanominenkin on vaikeaa. Juutalaiskysymyksestä tulee ratkaiseva: tapaillessaan juutalaista poikaa Martha erottautuu joukosta epäsovinnaisena ja erikoisuutta tavoittelevana, ja asiasta nousee kohu. Kaupunkiin lähtiessään Martha julistaa, ettei ainakaan ole menossa naimisiin, mutta kirja päättyy Marthan pika-avioliittoon. Kirjan lopussa on selvää, että jatkoa on tulossa - Parempien ihmisten lapsi tuntuu vain aloitukselta.
En innostunut kirjasta aluksi, enkä tempautunut sen mukaan oikein kovasti missään vaiheessa. Minua hermostutti Marthan saamattomuus - jos hän inhosi ystäviään noin paljon, niin miksei hän tehnyt asialle jotain? Marthalla olisi kunnianhimoakin, mutta hän on liian kiinni sosiaalisessa seurapiirissään, että pystyisi käymään edes konekirjoituskursseja loppuun ja edetäkseen kunnolla "urallaan". Se ärsytti minua, samoin kuin Marthan avioliiton turhuus: hän tiesi hyvin ennen häitä, että avioliitosta on tulossa lyhyt ja hän ei rakastanut miestään, mutta ei tehnyt asialle mitään. Mahdollisuuksia olisi ollut.
Kuitenkin minua kiinnosti kirjan kuvaama maailma: toisen maailmansodan uhan ilmapiiri nuorten remuamisen yllä, luokkaerot ja tuhlaileva rikkaus vaikka varaa ei ole ja rotusorto, joka kohdistui mustien lisäksi juutalaisiin. Olisi helppoa yleistää, että 1930-luvulla antisemitismi oli natsien juttu, mutta kas kummaa, brittiläisessä siirtomaassa se kukoisti yhtälailla, vain toisenlaisin ilmenemismuodoin.
Toisin sanoen, pidin kirjasta mutta inhosin sen päähenkilöä. Silti haluan tietää, miten Martha hankkiutuu aviomiehestään eroon ja mitä sen jälkeen tapahtuu, joten aion lukea sarjan loppuun jonain päivänä.
Kuva Doris Lessingistä täältä.
