Luin kesällä Paulo Coelhon Zahirin ja nyt sitten Alkemistin. Ja voi kurjaa, mutta olinpa pettynyt. Ehkä odotin liikaa kirjalta, jota on sanottu aikamme Pikku Prinssiksi. No joo, Pikku Prinssi minullekin tuli tästä mieleen, mutta en vain ymmärtänyt, miksi sen ihana tarina piti kirjoittaa uudestaan vähemmän ihanana.

Myönnän, niissä on eroja. Tyyli vain on niin samanlainen, yhtä lyhyin lausein toteava ja elämänohjeita luetteleva. Molemmissa on myös aavikolla iso osansa. Alkemistin viestin ydin on sen takakannessa: "Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen." Tästä asiasta koko kirja kertoo. Keskushenkilö on Santiago -niminen paimenpoika, joka lähtee etsimään aarretta - ja tietenkin hän kohtaa erilaisia ihmisiä matkallaan ja lopulta löytää aarteensa ja samalla kasvaa osaamaan Maailman Kieltä ja ymmärtämään Maailman Sielua. (Kyllä, ne kirjoitetaan Isoilla Kirjaimilla...)

Kuten eräs bloggaaja kirjoitti, Alkemistin lopussa oleva liite on olemassa arvostelun tukahduttamiseksi. Kuinka kukaan voi sanoa mitään kriittistä teoksesta, jota kehuvat sekä Kenzaburo Obe että Russell Crowe? :) Ja miksi Coelho haluaa kertoa opiskelleensa alkemiaa yksitoista vuotta? Minusta se on vähintäänkin outoa. Kehujen listaa lukiessani alan tuntea syyllisyyttä: olenko kyyninen kakkakasa, kun en osaa hehkuttaa Alkemistia? Olenko sulkenut itseni vai enkö vain ymmärrä sen viestiä? Onneksi en ole ainoa, joka ei ymmärrä.

Ehkä olen vain väärässä tunnelmassa, ehkä olen menettänyt kykyni nauttia tällaisesta. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että luin Alkemistin, sillä nyt ainakin tiedän, mistä siinä on kyse. Pidin Zahirista enemmän, mutta vierastin siinäkin elämänohjeita ja rakkauden virtaa koskevia opetuksia. Kovin innokkaasti en enää tartu uusiin Coelhoihin, en ainakaan nykyisessä elämäntilanteessa, jossa pärjään ihan kohtalaisesti ilman kykyä muuttua tuuleksi.

Reiluuden nimissä minun on myönnettävä, että Coelho kirjoittaa hyvin. Jos etsisin lainausta ylioppilas- tai rippikorttiin, selaisin Alkemistin läpi ja ottaisin jotain siitä. Coelho osaa käyttää sanojaan ja vaikuttaa niillä. Ja eräs ajatus jopa kolahti minuun, jatkuvaan paremmaksi pyrkijään:

"--kun pyrimme paremmiksi kuin olemme, myös kaikki ympärillämme muuttuu paremmaksi. -- Siinä tulee esiin rakkauden voima, sillä rakastaessamme haluamme muuttua paremmiksi." (s.162)