Jälleen löysin kirjan jonkun muun suosituksesta, tällä kertaa sain vinkin Aamunkajolta. Hän suositteli tätä kirjaa sellaisille, jotka kaipaavat vähän erilaista fantasiaa, joten totta kai tartuin vihjeeseen ja laitoin kirjan nimen ylös. Tämä on suomennettu vuonna 2006 ja on tietääkseni ainoa McKillipiltä suomennettu teos, vaikka hän on kirjoittanut paljonkin (katso vaikka wikipediasta). Sääli, sillä kirja on hieno osoitus siitä, ettei kaikki fantasia ole vain edellisten kopiointia. McKillipin Ombria on oma maailmansa.

Aamunkajo moitti kirjan henkilökuvausta ohueksi, mutta minä rakastuin näihin henkilöihin näinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Pitkätukkainen, kaunis Lydea, vaarallinen, pelottava ja mahtava noita Faye ja valkotukkainen, hiilellä piirtävä äpärä Ducon tulivat minulle läheisiksi. Kaikkein kiinnostavin henkilö oli kuitenkin Mag, nuori tyttö, joka vasta kirjan alkulehdillä huomaa olevansa ihminen eikä vahakainen, toisin kuin noita on hänelle väittänyt.

Kirjan juoni perustuu vallanperimyskiistoihin: ruhtinas on kuollut, eläköön ruhtinas. Valtaa pitää ikivanha noita-akka Musta Helmi, joka ei epäröi tappaa ja on kietonut valtaansa myös kruununperijän, pikkuisen Kyelin. Lydea ja Ducon taistelevat lapsiruhtinaan onnellisuuden puolesta, mutta hovi on täynnä juonitteluja, eikä kukaan ole turvassa. Soppaan sekaantuvat myös Ombrian unohdetun osan asukkaat, varjomaailman varjot ja ovet varjon ja valon välillä ovat auki. Unohdettua Ombriaa ei saa unohtaa. (Kirjan alkuperäinen nimi on Ombria in Shadows, mikä kuvaa minusta paremmin tätä kahden maailman ideaa.)

Omalle Erityiselle Fantasiakirjojen Listalleni ovat päässeet tähän mennessä itseoikeutetun kuninkaan, Tolkienin, lisäksi vain Ursula LeGuin ja Robin Hobb, mutta melkein voisin liittää Patricia McKillipinkin sille listalle, niin hieno oma maailmansa Ombria oli. Kunpa jaksaisin vaivautua lukemaan kirjoja englanniksi, niin voisin tutustua kirjailijaan paremmin. Laiskuutta!