Toukokuuni on omistettu Kreikka-aiheiselle kirjallisuudelle. Aloitin tämän nojatuoli- tai sängynpohjamatkan taidehistorioitsija, kirjailija Göran Schildtin Leros-saaren kuvauksella Dianan saari (Dianas ö, 1976, suom. 1977).

Göran Schildt (s.1917) on purjehtinut kuuluisalla Daphnellaan pitkin poikin Välimerta ainakin 1950-luvulta alkaen, kunnes hän Christine-vaimonsa kanssa päätti asettua aloilleen Leros-saarelle Kreikkaan, missä ovat asuneet siitä asti aina osan vuodesta. Sieltä he sitten tekivät lisää purjehdusmatkoja. En tiedä heidän tämän hetkisestä asuinpaikastaan - mahtaako yli 90-vuotias Schidlt enää jaksaa Kreikan aurinkoa ja matkustamista? Purjehduksistaan Schildt on kirjoittanut useita kirjoja, mutta Dianan saari kertoo nimenomaan heidän kotisatamastaan, Leroksen saaresta ja sen asukkaista.

Schildt ei imartele Kreikkaa ja kreikkalaisia. Oikeastaan hän kuvaa leroslaisia niin ettei minun tee mieli tutustua heihin, enkä ainakaan haluaisi asua Kreikassa. Samalla Schildt kuvaa omaa asemaansa kylässä rikkaana ulkomaalaisena miehenä, joka ei tee näkyvää työtä (kreikkalaisten näkökulmasta kirjailija vain istuu pöytänsä ääressä) ja jolla on iso talo ja oma vene ja auto. En voi olla ajattelematta, että kirjassa on lievän ikävä vivahde, kun Schildt kuvaa naapureitaan kuin kuriositeettikabinetin esineitä mielenkiintoisine pikku piirteineen.

Kuitenkin kyse on vain omasta tulkinnastani, sillä toinen lukija näkisi varmasti Dianan saaren ylistyksenä kreikkalaiselle kansankulttuurille (Schildtin käyttämä ilmaisu, minä en sellaista termiä käyttäisi määrittelemättä sitä tarkemmin), Leros-saaren ystävällisille ihmisille ja upealle luonnolle. Kirjan lopussa Schildt myös käyttää puheenvuoron nousemassa olevan massaturismin aiheuttamien uhkien ja mahdollisuuksien pohdintaan.

Kulttuuripersoonan näkökulma Kreikkaan on kirjassa vahvasti läsnä:

"Monien muiden etsijöiden tavoin en minäkään löytänyt mitä olin lähtenyt peräämään, vaan jotakin muuta. Paremmin kuin antiikin Kreikan opin tuntemaan uuden ajan Hellaan, sen sijaan että olisin saavuttanut kiehtovaa tiedonvarmuutta opinkin hyödyllisellä tavalla tuntemaan kulttuurin yhteiskuntasidonnaisuuden ja oman sosiaalisen merirosvoasemani."

Daphne ja purjehdukset sillä alkoivat kiinnostaa enemmän tämän kirjan myötä. Ehkäpä luen niistä joskus lisää. Nykyään Daphne on museoituna Turun Forum Marinumissa.