Kesälukemistooni kuului myös Suomen toistaiseksi ainoan nobelistin merkkiteos Nuorena nukkunut eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta. Olen lukenut päähenkilön mukaan usein lyhyemmin vain Siljaksi sanotun kirjan aiemmin vuosia sitten, enkä oikein hyvin ole ymmärtänyt monelta muulta lukijalta kuulemaani kritiikkiä. Minusta Nuorena nukkunut ei ole tylsä, pitkäveteinen ja turha kirja. Minusta se on hieno kuvaus 1800- ja 1900-luvun vaihteen Suomesta, talonpoikaisesta väestä ja sen elämästä, luonteesta ja luonnosta.

Romaani viipyilee hitaasti ja maalailevasti luonnon kuvauksissa, usein turhankin leveästi romantisoiden. Mutta onko se synti? Herkkä luonnon havainnointi kuuluu päähenkilön, Silja Salmeluksen, elämään, joten miksi se olisi pitänyt muuttaa kirjassa toisenlaiseksi? Luonto on läsnä koko ajan.

Luontokuvauksen herkkyyden lisäksi romaani muistetaan myös vuoden 1918 sodan kuvauksena. Sisällissodassa Silja on puolueeton, niin puolueeton kuin saattoi olla. Hän on piika, mutta toisaalta rakastunut talollisen poikaan, mikä saa hänet sympatisoimaan valkoisia. Tosin Silja ei kyllä näe toimintaansa erityisen poliittisena, hän vain elää tilanteen mukaan.

Rakkaus on kirjassa vahva tunne. Silja elää pitkään täysin viattomana, mutta rakastuttuaan hän tekee sen perin pohjin. Hän rakastuu haavekuvaan, jota elättelee kuolemaansa asti. En ole nähnyt yhtään romaanista tehtyä elokuvaa, mutta haluaisin kyllä nähdä. Ilmeisesti ainakin jossain elokuvaversiossa Siljan rakkauden kohde raiskaa tämän, mikä johtaa traumoihin, mutta romaanissa ei kyllä tällaista väkivaltaa tapahdu. Olenkohan sekoittanut jonkin muun elokuvan juonikuvauksen, vai onko mahdollista, että juonta olisi muutettu niin paljon?

Nuorena nukkunut oli ehdottoman positiivinen uusintakokemus. Monia ikäviä kommentteja kuultuani olin alkanut epäillä omaa muistiani ja odotin itsekin jo jotain täydellisen puuduttavaa. Onneksi sain yllättyä iloisesti.