Vaikka A on kuulunut kaveripiiriin syksystä asti, emme kumpikaan, Nannander tai minä, olleet käyneet A:n kotona ennen eilistä. Kielonpäivän illanistujaisemme oli sovittu jo vappuna, sillä kaikille vapaata lauantai-iltaa ei kovin helposti tuntunut löytyvän - kiireisiä nuoria naisia!

Teemakin oli sovittu jo aikoja sitten: viiniä ja pientä naposteltavaa. Pöydässä oli siis juustoja, suikaloituja tuoreita kasviksia dipin kanssa, patonkia ja keksejä, viinirypäleitä, oliiveja ja valko- ja punaviiniä. Hitaasti, juttelun lomassa napostellen söimme itsemme kylläisiksi - kuusi tuntia saman pöydän ääressä vierähti ja leppoista oli koko ajan. Ihanan eurooppalaista. :)

Oli mukava käydä A:n kotona. Matkalla sinne mietimme Nannanderin kanssa, millainen A:n asunto voisi olla. Yhdestä asiasta olimme varmoja: se on taatusti kaunis ja viihtyisä. Ja niin olikin. On kiehtovaa, miten jokaisen ihmisen koti muistuttaa häntä itseään jollain olennaisella tavalla, vaikka asuja ei harrastaisikaan sisustamista mitenkään erityisellä intohimolla. Kuitenkin jokainen tekee kodissaan pesänrakennusta ja muokkaa ympäristöään omanlaisekseen saadakseen itsensä viihtymään, oli kodin tuunaaminen sitten tiedostettua sisustamista tai vähittäistä pienten asioiden muuttamista. Joskus kodin tunne voi syntyä vain yhdestä asiasta: omasta sängynpeitosta, vanhasta jukkapalmusta, omista astioista tai niin kuin minulla ensimmäisessä kodissani Turussa, kirjahyllyn hankkimisesta.

***

Tänään tein varsinaisen Elizabeth Bennet -kävelyretken. Kuljin hitaasti ja ypöyksin kaipaamattakaan ketään, vain minä ja ajatukseni ja tihkusateesta raikas järven ranta. Välillä on ihanaa olla vain. All at sea.