Näin vaihteeksi älykkään elokuvan. Babel oli monikerroksinen, dramaattinen, herkkä ja koskettava yhtä aikaa. Se jätti vatsaan tyhjän möykyn: tällaisiako me ihmiset olemme, näinkö huonosti me ymmärrämme toisiamme, näinkö Jumala halusi meitä rangaista, kun hajotti Babylonin tornin ja sekoitti ihmisten kielet? Elokuvan juoni ei ole yksinkertainen. Marokkolainen pikku poika leikkii kiväärillä ja ampuu vahingossa amerikkalaista turistia. Kaaosteorian mukaisesti kaikki vaikuttaa kaikkeen ja elokuva kulkee Marokosta Tokioon ja Meksikoon. Kaiken aikaa ihmiset puhuvat ja puhuvat, mutta eivät ymmärrä toisiaan.

Ymmärtämättömyys ei ole Babelissa vain sitä, että puhutaan eri kieltä. Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan monta kertaa elokuvassa, heidän kielensä eivät vain kohtaa. Muutamia esimerkkejä: kun haavoittunut amerikkalainen nainen saadaan viimein marokkolaiseen kylään sidottavaksi, muut turistit haluavat jatkaa matkaa. He eivät suostu ymmärtämään naisen aviomiehen hätää. Toiset lähtevät, ja jättävät haavoittuneen naisen ja hänen miehensä kylään odottamaan apua.

Kaikkein kipeintä ymmärtämättömyys oli minusta japanilaisen teinitytön tarinassa. Kukaan ympärillä ei ymmärrä hänen hätäänsä, ei kuule äänetöntä avunpyyntöä. Tyttö on aivan sekaisin äitinsä itsemurhan jälkeen, ja murrosikä lisää hämmennystä. Jotta hänen vierautensa ja ulkopuolisuutensa tulisi selväksi, on hänelle lisäksi annettu eri äidinkieli kuin muilla: hän on kuuromykkä. Hän viittoo, mutta läheisimpiä ystäviä lukuunottamatta muut eivät ymmärrä häntä. Mahtaa lisätä ahdistusta teini-iässä.

Entä sitten meksikolaisen lastenhoitajan tarina. Viranomaiset eivät ymmärrä häntä, eivät ymmärrä naisen hätää hoitolastensa puolesta ja hänen rakkauttaan näihin lapsiin. Viranomaiset näkevät hänessä vain laittoman siirtolaisen haluamattakaan ymmärtää muuta. Vaikka kielet ovat englanti ja espanja, nämä kaksi osapuolta eivät ymmärrä toisiaan.

Babel päättää kuulema ohjaaja Alejandro Conzáles Iñárritun kuolemaan käsittelevän trilogian, jonka muut elokuvat ovat Amores Perros ja 21 grammaa. En ole niitä elokuva nähnyt, mutta nyt tekisi mieli, niin hieno tämä oli. Näyttelijöistä Gael Garcia Bernal tekee valitettavasti vain pienen roolin, mutta yllättäen Brad Pitt onnistuu minusta tavallista paremmin. Cate Blanchett taas jää vähän valjuksi, tosin hänen tehtävänsä on olla verinen ja huutaa kivusta. Muissa osissa on näyttelijöinä on paikallisia amatöörejä kultakin mantereelta, ja he jäävät ehkä parhaiten mieleen. Sekä marokkolaiset pienet pojat, että japanilainen teinityttö.