Tyhmä olo, nuutunut ja tummansininen. Siskoni toi minut tänään takaisin kaupunkiin, loma alkaa lähestyä loppuaan. Maanantai ei ole vielä käsillä, mutta ei paljon muutakaan. Sen paino tuntuu hartioissa jo nyt, vaikka en jaksaisi ajatella sitä. Maanantaina minun pitää aloittaa uusi, ahkera elämä, opiskella niin että pää rutisee ja ihan todella, aikuisten oikeasti saada jotain aikaan. Aikuisten maailmassa ei vain hengata kaikkia päiviä, niin kuin minä olen tehnyt suuren osan syksystä ja erityisesti nyt kuluneet kaksi ja puoli viikkoa.

Kotonakotona vajosin monta askelta taaksepäin - tai ainakin johonkin hyvin eri suuntaan kuin mihin yleensä kuljen. Vanhoissa, kuluneissa vaatteissa, tukka likaisena, ilman meikkiä tietysti, ilman turhia suihkukertoja elvytimme taas siskon kanssa vanhan tutun symbioosimme. Teimme ihan tyhmiä juttuja, joita en tekisi kenenkään muun kanssa. Siskon kanssa kädenvääntösessiot, jalkahieronnat, kyllikkitanssit, me-molemmat-mahdutaan-kyllä-tähän-samalle-sohvalle-lukemaan -kähinät, hölmöt jutut, vielä hölmömmät jutut ja kaikki muu sellainen tuntuu ihanalta. Toisaalta hassuttelut eivät ole kotonakotona olemisen ainoa puoli: kun toimeen ryhdymme, saamme siskoni kanssa myös tehokkaasti töitä tehtyä; siivousta, juustojen pakkausta, ruoanlaittoa (sisko laittaa, minä tiskaan). Aika paljon me kyllä vain makoiltiin lomalla, minä varsinkin. Luimme kirjoja, samoja ja eri. Eroaminen siskosta on aina kaikkein ikävintä, mutta nyt lohduttaa edes vähän se, että näemme todennäköisesti jo viikon päästä Helsingissä.

Viime päivinä alkoi jo vähitellen olla sellainen olo, että voisin palata kaupunkiin. Nyt kun olen täällä, kaipaan takaisin maalle. Tympii se, etten enää saa kitistä kuin pikkulapsi kaikkia ongelmiani, vaan minun on ihan itse ratkaistava ne. Ja minun on tehtävä oikeita töitäni, omia tärkeitä juttujani. Kauan odottamani haasteet ovat nyt käsillä, niihin on tartuttava. Toisin sanoen minua laiskottaa. Ja pelottaa myös, ihan vähän. Helppohan tutkimuksen tekemisestä on haaveilla, mutta toimeen ryhtyminen onkin eri juttu.

Yritän pehmentää laskua joululomalta arkeen tekemällä viimeisenä viikonloppuna kivoja asioita: tänään laatuilta, huomenna pitkä kävelysessio hyvän ystävän kanssa. Ajattelin myös ottaa luettavaksi toisen joululahjakirjoista: ehkäpä siihen on tarttunut hitunen joulua, joka sivujen välistä sitten lohduttaa minua arjessani.