Hieno päivä! Henriikka ja Aada-Maria ovat hiihtolomalla Jyväskylän seudulla, ja tulivat tänään tänne tapaamaan minua. Menimme luistelemaan Jyväsjärvelle. Se oli ihanaa! Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta, pakkanen nipisteli poskia, mutta ei purrut toppavaatteiden läpi. Luistelurata oli epätasainen, totta kai, sehän on luonnonjää eikä koneella tehty. Luistelurata on niin lähellä yliopistoa, että olisi hirmu helppoa käydä luistimassa vaikka lukupäivän päätteeksi... Jos vain saisin aikaiseksi! Olen niin kamalan saamaton tällaisissa asioissa.

Pikkutyttö (muutaman päivän päästä kuusi vuotta! Uskomatonta!) oli elämänsä ensimmäistä kertaa järven jäällä. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksikaan, että minulle niin itsestään selvyys ei olekaan sitä Turussa kasvaneelle ihmistaimelle. :) En tullut kysyneeksi, onko hänen äitinsä luistellut järvellä aiemmin.

Tuntui taas niin kovin hyvältä olla Henriikan kanssa, ja Apun tietysti myös. Lyhytkin aika tuntui rentouttavalta. Heidän täällä käyntinsä herätti taas pikkuruiset, hiljaiset haaveet siitä, että he muuttaisivat tänne jonain päivänä. Henriikka valmistui juuri, jospa hän saisikin täältä työpaikan... Huokaus, ei pitäisi toivoa niin. Mutta tämän päivän (niin kuin monien aiempien yhdessäolojen) jälkeen en voi kuin todeta, että tämä pieni perhe on minulle todella tärkeä. Ystäviä ja tukipylväitä, hauskaa ja laadukasta seuraa, tarvittaessa sekä älyllistä että täysin hupsua. Jos käyttäisin jostain ihmisestä sanaa paras ystävä, se voisi olla Henriikka. Olen vain jo vuosia sitten oppinut, ettei kannata julistaa ketään bestikseksi. Minulla on niin paljon ystäviä, ettei heitä kannata kategorisoida kovin tarkkaan. Mutta Henriikka on Erityinen, erityisen lähellä minua ja erityisen tärkeä.

Valitettavasti minulla ei ole yhtään talvista valokuvaa meistä yhdessä, joten laitan tähän napautuksen viime vuoden vappupiknikiltä: Twister rulettaa!