Otimme autoni Akin ja ajelimme eilen Turusta Säkylään, siis minä, J, Veistäjä sekä ystävämme Herra 47, jota myös O:ksi kutsutaan. Säkylän talvi- ja jatkosotamuseossa on töissä yhteinen ystävämme, mistä idea tähän kesäretkeen syntyikin.
Toverit J ja Veistäjä ovat onneksi kuvittaneet reissuamme blogeissaan, sillä omat loistavat otokseni jäävät ainakin toistaiseksi muistitikulle - tämä työpaikan kone ei tänään halua lukea muistitikkuani, ei sitten millään.
Säkylän talvi- ja jatkosotamuseo oli kyllä reissun väärti. Sotahistoriasta gradun tehneenä aihepiirikin kiinnostaa ihan valtavasti, mutta museologiaa opiskelleena katson museoita usein myös toisesta näkökulmasta: miten ne on rakennettu, mikä niissä toimii, mitä pitäisi kehittää.
Tässä museossa parasta olivat hienon oppaamme, vänrikki Jonaksen, lisäksi vitriineihin kootut autenttiset esineet ja kaksi rakennettua sisätilaa, korsu ja lottakanttiini. Ne oli huolella ja hyvin tehtyjä, jäivät mieleen elävinä. Vähän meidän jälkeemme paikalle saapunutta eläkeläisryhmää oli hauska seurata, kuinka he jäivät vitriinien eteen muistelemaan monien tuttujen esineiden avulla. Esineet sinällään oli koottu melko perusmalliin, niin kuin perusnäyttelyyn sopiikin. Kunhan museo saa toimintansa vakiinnutetuksi, on ehkä varaa rohkeampiinkin näytteilleasetteluihin. Hyviä olivat myös vitriinien tekstit: ne toimivat hyvinä esimerkkeinä siitä, että asiaa ei tarvitse olla paljon, että kaiken saa sanottua. Siis tiivistäminen on kaikissa museoissa vaikeaa ja välttämätöntä, mutta täällä se toimi melko hyvin.
Myös museon tämän kesän vaihtuva näyttely oli kiinnostava. Sen aiheena olivat suomalaiset sotaelokuvat. Tein aikoinaan kasvatustieteen proseminaarin suomalaisia sotaelokuvia ja -tv-sarjoja sivuten, joten elokuva-aihekin oli minuun kolahtava.
Säkylän museossa tuoksuu vielä melko tuoreelle - nimenomaan museologisesti. Museon kokoelmia ollaan vastikään luetteloitu ja museon taustalle ollaan perustamassa säätiötä. Perusnäyttely ja museotila on uudistettu vastaamaan Museoviraston kriteerejä. Erittäin hieno asia, jos hanke etenee niin, että tästä museosta tulee ammattillisesti hoidettu käyntikohde.
Eniten minua huvitti se, että löysin itsestäni pienen sotahullun. Olen yrittänyt kieltää sitä, mutta turhaan: huomasin innostuvani vitriinien edessä välillä niin paljon, että diagnoosi on selvä. Hullu mikä hullu. :) Toivottavasti kuitenkin positiivisella tavalla, niin kuin tämä museokin: ei sotaa ihannoiden eikä sitä nostalgisoiden, vaan sen merkitystä ja dramatiikkaa tutkien.
Kesäretkemme jatkui Säkylästä Köyliöön, Lallin patsaalle ja kirkolle, joka sijaitsee todella, todella kauniin tien varrella. Hieno kesäpäivä, eikä edes Akin ilmastointi (intiaaninimeltään Se Jota Ei Ole tai Se Joka Puhaltaa Kuumaa) onnistunut ahdistamaan. Kiitos pojille seurasta! Seuraavan kesäreissun suuntana on ehkäpä Naantali.
