Joulupukki toi ja nyt tulin lukeneeksi tämän kirjan, joka ilmestyessään viime vuonna sai hyvin innostuneen vastaanoton. Riikka Pulkkinen on lähes itseni ikäinen (tarkoitan tällä sitä, että aika nuori kirjailijanalku) filosofian ja kirjallisuuden opiskelija, jonka esikoisromaania Raja (2007) kehuttiin yhdeksi parhaista esikoisromaaneista pitkään aikaan.

Rajassa on monta kertojaa, mutta minun nähdäkseni kaksi varsinaista päähenkilöä. Anja on kirjallisuuden professori, jonka mies sairastaa Alzheimerin tautia. Anja on luvannut miehelleen, että kun muistamattomuus vie hänet kokonaan, Anja auttaa miestään kuolemaan - tai se oikeastaan mitään auttamista ole luvannut, vaan on luvannut lopulta tappaa miehensä. Sairauden kuvaus on koskettavaa, ja omaisen suru ja masennus siitä tuntuu myös hyvin aidolta. Anjan puolesta on helppo olla surullinen, vaikkei hänen lupaustaan ymmärräkään.

Anjan sisarentytär Mari on aikuisuden kynnyksellä kiikkuva lukiolainen, joka ihastuu äidinkielenopettajaansa ja aloittaa suhteen tämän kanssa. Mari ei hahmota itseään, ei omia rajojaan tai omaa paikkaansa maailmassa. Identiteetti on vasta kehittymässä, ja ahdistustaan Mari purkaa viiltelemällä itseään. Marin epävarmuus, ripustautuminen itsevarmaan ystävättäreen ja yltiömäinen ihastuminen opettajaan kertovat nuoren naisen kasvutarinaa.

Anja ja Mari ovat kirjan syvimmät hahmot, joissa Pulkkinen pääsee minun mielestäni syvimmälle. Sen sijaan sivuhenkilöt ovat minusta vähän etäisiä ja osin stereotyyppisiäkin, varsinkin Marin ystävätär Tinka (mikä on tuo nimi?) sekä Anjan hoitokodissa tapaama Johannes, joka auttaa häntä vaikean päätöksen aikana. Ehkä lattein, ja latteutensa takia kenties eniten oikean ihmisen kaltainen on Julian, Maria aika röyhkeästi hyväksikäyttävä äidinkielenopettaja. Julian ei ryhdy suhteeseen Marin kanssa koska hän on lapsiin sekaantuva pervo, vaan koska ihan aidosti ihastuu ja jopa kuvittelee rakastuneensa. Julian sekoittaa himon ja rakkauden, sekoittaa pahasti. Mari tulee häntä vastaan sopivasti sillä hetkellä, kun avioliitossa menee huonosti, ja suhde on helppo aloittaa. Minua jäi vain kovasti vaivaamaan Julianin täydellinen harkitsemattomuus: hän ei tuntunut tajuavan, että opettajan on todella, todella väärin pyytää oppilastaan "kahville" tai mökkireissulle tai mitä vaan. Tai kyllä Julian tajuaa tekevänsä väärin, koska salaa suhteensa, mutta hän ei tunnu jo lähtökohtaisesti osaavan harkita asiaa lainkaan. Ovatko miehet todella noin sokeita, kun himo iskee, vai olisiko mahdollista, että Pulkkisen mieskuvaus on hiukan ohutta?

Kirjan neljäs kertoja on Julianin 6-vuotias tytär Anni, joka tasapainoittelee äidin ja isän riitojen, tyrannimaisen bestiksen ja omien painajaistensa kanssa. Annin näkökulma osoittaa tapahtumiin ja aikuisten tekoihin lapsen näkökulman, joka on virkistävän erilainen ja tuo vaihtelevaa rytmiä kirjaan.

Rajoja kirjassa on paljon erilaisia. Niitä piirretään, niitä etsitään, niitä puretaan ja toisaalta myös rikotaan rajusti. Rajoja on sekä ihmisten välillä että ihmisissä itsessään, tekojen ja sanojen välillä ja lopulta tullaan myös elämän ja kuoleman rajalle, joen rantaan, jossa tapahtuu kirjan käännekohta.

Olen samaa mieltä monien arvostelijoiden kanssa siitä, että Raja on kypsä kirja esikoisteokseksi. Ei se silti paras lukemani esikoinen ole, ei kuitenkaan. Esimerkiksi Sanna Ravin Ansari oli minusta vielä hiotumpi, vielä valmiimpi. Mutta ehdottomasti jään odottamaan Riikka Pulkkisen seuraavaa teosta mielenkiinnolla. Arvosteluja Rajasta on internet pullollaan, sillä kirja sai todella paljon julkisuutta ilmestyessään. Googlatkaa vaikka.