Aivan mainio viikonloppu. Perjantaina tyhjennettiin pää shampanjalla. Lauantaina Laura järjesti minulle ja Henriikalle juhlat sen kunniaksi, että kypsyyskokeet oli suoritettu ja gradut valmiita. Tai minun on vasta melkein, mutta juhlat oli nyt yhtäaikaa.

Kahden päivän juhlimisen jälkeen tulee tietysti aina ensin krapulapäivä. Se oli eilen. Mutta krapulaa seuraa aina Maanantai. Päivä, jolloin on morkkis juhlimisesta (Mitä kaikkea taas tuli puhuttua, enkö joskus voisi teipata suuni?) ja fyysisestikin vielä aika heikko olo. Tulin vasta tänään kotiin, koska eilen vielä ajatus arkeen palaamisesta oli liian raskas. Tänään en kuitenkaan enää voinut sitä lykätä. Enhän minä pitänyt lomaa kuin perjantai-illasta alkaen, mutta olin poissa kotoa (siis lomaan verrattavassa tilassa) torstaista maanantaihin.

En ole kovin hyvä tässä lomaltapaluussa. Lähes neljän tunnin junamatka Jyväskylästä Turkuun toimii usein hyvänä liminaalitilana, rajavaiheena, jonka aikana niin fyysisesti kuin ennen kaikkea mentaalisesti ehtii siirtyä toiseen kaupunkiin, toiseen elämään. Tänään tuo matka vain vaivutti minut apatiaan. En olisi millään halunnut siirtyä pyhästä arkeen. Jotta siirtyminen helpottuisi, pidensin sen kestoa ja tein itselleni tästä päivästä siirtymäpäivän. Peruin sovitun tapaamisen  ja sen sijaan siivosin huoneeni (kämppis oli ollut ihana ja siivonnut asunnon yhteiset tilat, vaikka taisi kyllä olla minun vuoroni) ja aion rentoutua hyvin tänä iltana. Silitän pyykkiä, se on suosikkikotityöni. Katson eilisen Gilmoren tytöt. Luen kirjaa. Hoidan koneella muutamia koulujuttuja, pari tärkeää sähköpostia siis. Päivitän ehkä vähän cv:täni. Sellaista kevyttä hommaa, ei mitään vakavaa ja pitkää keskittymistä vaativaa. Ei mitään mikä voisi masentaa. Tarkoitus on siis tehdä koko loppupäivästä yhtä varovaista siirtymistä normaaliin arkeen. :)

Näin tehdään tavallisestakin elämästä hankalaa, hih!

Ja näin aikuiset, kypsyyskokeen suorittaneet naiset ystävineen leikkivät kameran itselaukaisijalla joskus neljän aikaan aamulla.