Tapasin ohjaaja nro. 2:sen tänä aamuna. Ensimmäistä kertaa tuntui, että ymmärsin miten voin käyttää hänen neuvojaan, tai siis kaikki puhe ei tuntunut liian vaikealta, liian etäiseltä. Viime aikojen lukemista on ehkä ollut hyötyä, sillä tuntuu kuin pimeässä luolassa side silmillä haparoidessani olisin melkein jo nähnyt ja tuntenut sormenpäissä langanpään. Ainakin tiedän, että se juonilanka on jossain ja se on mahdollista tavoittaa. Yritän sanoa, ettei ole ihan niin epätoivoisen eksynyt olo kuin aiemmin, ja vaikka vieläkin olen aika heikoilla jäillä oman työni suuntaviivojen suhteen, niin jotain ilmeisesti olen oppinut, kun ohjaajan puheessa tuntuu olevan enemmän ja enemmän järkeä.

Ohjaaja nro 2:n kanssa puhuimme myös kysymyksestä nimeltä tutkijakoulu. Ennen pääsiäistä tein ison ja todella vaikean päätöksen olla hakematta Kulttuuristen tulkintojen tutkijakouluun rekisteröityneeksi jäseneksi. Päätökseni perustelin kyseisen tutkijakoulun folkloristisella painotuksella: se ei ole suunta, johon haluan tutkimustani viedä, joten folkloristeilta tullut ohjaus sekoittaisi päätäni lisää. Tutkijakoulun seminaareihin matkustaminen on kallista, joten en halua käyttää vähiä varojani seminaareihin, jotka lisäävät ahdistustani. Tutkijakoulussa on kyllä hirmu hyviä nimiä ohjaajina, ja arvostukseni sitä instituutiota kohtaan on suuri, mutta se ei ehkä nyt kuitenkaan ole minun paikkani.

Sen sijaan päätin hakea rekisteröityneeksi jäseneksi Historiatieteiden tutkijakouluun. Olen etnologi, jolla on historioitsijan koulutus, ja haluan tehdä etnologian ja historian välimailla kulkevan väitöskirjan. Enemmän kuin folkloristeja, tarvitsen verkostoitumista historioitsijoiden joukkoon. Myös tämän tutkijakoulun seminaarimatkat joudun maksamaan itse, mutta niitä on harvemmin ja hyötysuhde on parempi.

Miksi ylipäätään haluan hakea tutkijakouluun? Muutama yksinkertainen syy: verkostoituminen, kontaktien saaminen ja ohjauksen saaminen. Ja tutkijakoulu näyttää hyvältä paperilla (cv, apurahahakemukset). Päätös tutkijakoulusta ja sen suuntauksesta on minusta aika iso, sillä sitä pohtiessani olen selventänyt edes vähän itselleni, mitä haluan tehdä ja millä tavoin. Kompassi osoittaa nyt etnologian ja historian suuntaan.

Tänä aamuna puhuimme oman työni lisäksi myös selvitysprojektista, johon minut tuurikaupalla nakitettiin pari viikkoa sitten. Rahallisesti tästä onkin ehkä tulossa isomman luoka juttu kuin odotin, mikä lisää ehkä myös suorituspaineitani - haluan tehdä työni hyvin, ettei laitos palkkaa minua turhaan. Näytön paikka: jos onnistun, on luvassa kenties joskus lisää töitä. Mutta rahasta olen onnellinen, sillä kesäkuu olisi muuten näyttänyt hyvin, hyvin heikolta.

Pian alkavan huhtikuun työjärjestys onkin siis hyvin selvä: omaa tutkimusta selventävä paperi tutkijaseminaariin pitää saada valmiiksi, ja selvitystyöprojekti pitää saada käyntiin. Työstä ei siis ole puutetta, ajasta vain.

Mutta ensin muutan. Se tapahtuu maanantaina. Viikonloppuna olen messuilla töissä
.