Ah ja voih, näin sitä rentoudutaan! Saaristoristeily kolmen ystävättären kanssa, siis aurinkoinen päivä laivassa kera matkaa sisäpiirialennuksillaan sponsoroineen Annun, Prinsessan ja Tildan. Ruokaa, shoppailua, aurinkokantta, lisää aurinkokantta ja vielä vähän aurinkoa, vähän juomaakin ja taas lisää ruokaa. Ja koko ajan hyvä olo - en vain voi olla hymyilemättä kun ajattelen päiväämme.


Luulen, etten joutunut pingottamaan yhtään hetkeä, sain olla koko ajan ihan oma itseni, olematta hetkeäkään epävarma omasta paikastani. Näiden nuorten naisten kanssa ei tarvitse nostalgisoida mennyttä, vaan ystävyys on aidosti totta juuri tässä päivässä. Ihanaa, että jotkut asiat ovat pysyneet näin hyvinä ja parantuneetkin, vaikka olenkin ollut poissa Turusta jo pian kaksi vuotta.

Valitettavasti olin huolimaton kameran käsittelijä, sillä otin vain tylsiä merikuvia enkä jaksanut nousta tuolistani sievien saaristolaisluotojen kohdalla... Muut kuvat ovatkin ihmisistä, enkä minä niitä tietenkään tänne laita.

Perjantaina olin vähän väsy, mutta viivähdin silti Turussa päivän. Tapasin ystävää, joka on ollut Saksassa vaihdossa ja lähtee uudelleen maailmalle - ja minä typerys käytin vähäistä tapaamisaikaamme itkeskelyyn. Jos luet tätä, niin kiitos. Kirjoittelen Sveitsiin.

Muitakin ystäviä tapasin. Sellaista se on Turussa, aurinkoista ja hyväntuulista. Silti maltoin tuskin odottaa, että pääsin junaan ja kotiin. Junassa tosin jouduin kuuntelemaan tuoreiden inttijätkien kovaäänistä tarinointia kokemuksistaan selkäni takana, edessä ja sivuilla. Kävi ilmi, että he olivat syntyneet vuonna 1989. Mistä lähtien lapsia on pakotettu Suomessakin armeijaan? Luulin, että sen ikäiset ovat yläasteella. Eli: miten aika voi kulua näin nopeasti... :) Kun en itse aina muista vanhentuneeni myös.

Koti-ikävä vaivasi tosiaan aika pahana jo. Kaksi viikkoa matkalaukkuelämää oli aika raskasta. Tuntui ihanalta mennä omaan sänkyyn, jossa selkä ei kipeydy, ottaa hammasharja paikaltaan vessakaapista toilettilaukun sijaan ja tervehtiä tuttuja, omia esineitä, joiden paikat ja merkitykset tiedän.

Jyväskylä on tänä viikonloppuna rallikaupunki, mikä antaa hyvän syyn pysytellä kotona. Keskusta oli jo eilen illalla täynnä autoja ja ihmisiä ja ruuhkaa ja melua. Kaikkea sitä mitä en juuri nyt halua. Olen vähän väsy. Luulen, etten tee tänään töitä, vaikka vähän pitäisi. Kaipaan jotain yksinkertaisen, hiljaisen hyvää yksinoloa, joten luulen että käyn vähän hoitamassa asioita ja samalla ulkoilemassa, teen ruokaa ja syön, pesen pyykkiä (suosikki kotityöni!) ja katson jotain omaa kivaa hemmottelua. Se on jokin Jane Austen -leffa, tai sitten matkaan Stars Hollow'iin, sinnekin on ikävä.

Ja samalla lähetän tänään paljon kannustustsemppiä ja onnentoivotuksia Lappeenrantaan, jossa sisko kaasoilee.