Huomasin eilen, että jo etukäteen kiireiseksi tietämäni huhtikuu on vielä pahempi kuin luulin. Päivät vain katoavat: laskin, että minulla on seitsemän työpäivää aikaa saada seminaaripaperini (15-20 s.) valmiiksi. Aikaa suunnittelemaani palautuspäivään on toki enemmän, mutta ehjiä työpäiviä vain seitsemän, sillä reissaan välillä kahdesti Turkuun. Seitsemän päivää, enkä ole kirjoittanut vielä sanaakaan, lukemiset ovat pahasti kesken ja paperin sisällöstä vain hämärä aavistus. Kuusi päivää jäljellä, sillä tänään oli jo eka.

Välillä eilen ja tänään on meinannut iskeä paniikki, mutta välillä taas sisuunnun: onhan niiden päivien välissä yötkin, silloinkin voi kirjoittaa. Halu näyttää koko maailmalle että selviän, on kova. Pääsen työhuoneelle 24/6 (en maanantaisin), joten enköhän saa paperin tehtyä jos vain yritän. Pois vain ylimääräiset jutut, kuten aamu-uinnit ja iltariennot. Aamuisin kasiksi yliopistolle ja kotiin vasta kun tulosta on syntynyt.

Itsepäinen kun olen, niin en halua tässäkään kiirepaniikissa luopua suunnittelemistani lomista. Käyn huhtikuussa kahdesti Turussa. Koska haluan pitää niistä kiinni, karsin täällä kaikesta ylimääräisestä ja teen pitkää päivää työhuoneella siitä hyvästä, että olen osan aikaa lomalla Turussa. Eivät lomamatkat ole pakollisia, mutta olen odottanut niitä kauan. Eikä kokonaan ilman vapaata jaksa pysyä elossa. Niinpä tänäänkin kävin olemassa yli tunnin verran kampaajalla ja lähden jo kohta kotiin, vaikka klo tulee vasta neljä. Olen kutsunut pari ystävää illalla kakkukahville, enkä halua kiirepaniikista huolimatta perua kutsua, sillä ystäväni ovat ihania ja haluan ruokkia heitä - paras kiintymyksen osoitus. :) Niinpä panikoin nyt vain kevyesti ja teen huomenna taas pidemmän päivän, ensi viikolla vielä pidempiä päiviä ja lopulta kirjoitan sen paperini jonakin yönä. Paineessa syntyy paras tulos vai miten se meni?

Se on kummallista, että ihan totta luulin alkaneeni suunnitella paperia jo hyvissä ajoin, ja tässä sitä ollaan. Toisaalta olen itse laittanut paperille aika tiukan aikarajan, joka ehkä tarvittaessa joustaa yhdellä vuorokaudella. Mutta liian joustavat deadlinet ovat joutavanpäiväisiä.

Niin, kampaajasta vielä. En valitettavasti saanut pääsiäslomalla aikaa vakikampaamostani, Hiusstudio Ee:stä. Huhtikuussa on monet juhlat, joten ylikasvanut tukka piti kuitenkin saada johonkin kuosiin. Vieras kampaaja leikkasi hyvin, vaikka itse olisin ottanut ehkä vieläkin rohkeammin lyhyeksi. Ennenkin olen huomannut, että minun ja kampaajan käsite "lyhyt" ei ole sama asia, mutta nyt tukka on kiva. Se vaan kasvaa niin kovin nopeasti ohi tästä kivasta pituudesta - Ee ottaa aina vähän ekstralyhyeksi ja leikkaa muutenkin aina rohkeasti jotain uutta, että on niin sanotusti kasvunvaraa.