Vastahan kesä alkoi, ja nyt jo muka juhlitaan keskikesän juhlaa.

Tätä juhannustani leimaavat kaksi asiaa: liikenne ja juhannusperinteiden sekoittuminen. Liikenne siksi, että tänään, kunhan pääsen töistä, tulen ensimmäistä kertaa elämässäni osaksi juhannusliikennettä. Lähden ajamaan kohti Keski-Suomea, ja paluu Varsinais-Suomeen on sitten parahultaisesti sunnuntaina. Onneksi käyttämäni reitti ei kulje kaikkein vilkkaimpia teitä, mutta ajamista riittää silti vähintään viideksi tunniksi. Jossain kohdalla pitäisi pysähtyä kauppaan.

Juhannusperinteet taas ovat ajatuksissani siksi, että olen niistä puhunut niin kovasti opastuskierroksillani koko alkukesän. Näyttelymme kiertää vuoden ympäri, ja kesän kohdalla juttelen aina helavalkeista ja juhannuskokkoperinteistä sekä siitä, kuinka Suomi ja suomalaiset ovat vuosisatojen ajan heränneet eloon juuri kesällä. Vaikka työtä on aina riittänyt maatalousvaltaisessakin yhteiskunnassa, on kesän pitkistä valoisista illoista ja öistä osattu myös nauttia juhlimalla kunnolla. Kesällä on istuttu tavallistakin iltaa kylän keinumäellä ja keskikesän kokkotulilla on juhlittu hedelmällisyyttä, niin peltojen, karjan kuin ihmistenkin.

Olen viettänyt juhannukseni yleensä kotona. Jostain syystä minua ei innosta sen juhliminen isosti ja kosteasti jossain muualla. (Vähän sama tunne on yleensä uuden vuoden kanssa.) Tänä juhannuksena siskoni ei pääse kotiin (nyyh!), joten on vähän orpo olo. Toisaalta juhannuspäivä saattaa kulua suurimmaksi osaksi tien päällä, sillä suunnittelimme äidin kanssa käyntiä Pohjanmaalla. Siinähän ne kolme vapaapäivää kuluvatkin mukavasti: perjantaina juhannussiivous, lauantaina reissussa ja sunnuntaina jälleen ajaen. Jipii. Kotona juhannusperinteistä on elossa oikeastaan vain pyhäisempi päiväpeitto äidin ja isän sängyllä ja kuistia ympäröivät juhannuskoivut. Ja toisinaan teen vastan juhannussaunaan tuoreista koivunoksista, vaikka en osaakaan oikeaoppista vastansidontaa. Joskus kun vielä olin lapsi, muistan että kokkoakin poltettiin, mutta ei enää aikoihin. Jotain grilliruokaa yleensä juhannuksena tehdään, mutta ei mitään erityistä.

Juhannusteemaan johdatelkoon Saran takapihalla oleva, Kyösti Iitin tekemä patsas Uudisraivaajat, jota kyllä kutsumme ihan vain Aatamiksi ja Eevaksi. Kukkakedon alta eivät näy työvälineet, mutta hahmot ovat siis raivaamassa kannokkoa.