Huoneeni on kuin varasto. Pahvilaatikoita on nyt täytetty 20 kpl. Vaatteet ovat vielä suurimmalta osin pakkaamatta, joten jätesäkkirivistö tulee vielä liittymään laatikkopinojen joukkoon.

Muuttoa tehdessä olen tehnyt mielenkiintoisia löytöjä. Ensinnäkin löysin venäjä-suomi-taskusanakirjani, jonka olin luvannut myydä kaverilleni jo aikoja sitten. Syksyllä, kun hän olisi tarvinnut sitä, käänsin asuntoni ylösalaisin etsiessäni sanakirjaa, mutta turhaan. No, nytpä löytyi, kun kaveri on jo Jaroslavissa eikä enää taskusanakirjaa tarvitse.

Löysin myös muutaman vuoden takaiset talvikengät, joiden olemassaolon olin unohtanut. Selvä merkki siitä, että kenkiä on liikaa, kun en muista niitä kaikkia! Ihmettelin vähän, miten olin tullut työntäneeksi nämä saappaat kaapin perimmäiseen nurkkaan, joten laitoin ne kokeeksi tänä aamuna jalkaan. Selvisihän se syykin sitten matkalla yliopistolle: sen lisäksi että kengät ovat vähän, öh, kummallisen näköiset, ne myös hankaavat rakon kantapäähäni. Taitaa olla aika kierrättää.

Vaatekaapin perukoilta löysin myös kenkälaation täynnä kirjeitä ja kortteja. Sen laatikon avaaminen oli varsinainen matka menneisyyteen! Sieltä löytyivät ne monet kymmenet kirjeet, joita sain siskolta Tukholmasta aikanaan, ja viestit, joita eräs ystävä lähetti Firenzestä. Joukossa myös muuta postia, syntymäpäiväkortteja ja niin edelleen. Luin sieltä täältä joitain kirjeitä ja teki mieli itkeä ilosta ja nostalgiasta. Onneksi kirjoitamme siskon kanssa kirjeitä, sillä niistä jää jälki paremmin kuin sähköposteista, puheluista tai tekstiviesteistä, paremmin kuin blogeistakaan. En ole kirjoittanut hänelle yli viikkoon, pitäisi kyllä taas. Se kenkälaatikko on kyllä yksi muuttokuormani arvokkaimmista lasteista.

Ihanaa, kun ei sada enää lunta. Tulisi jo kevät.

Edit. Voi kyösti, lunta tulee taas taivaan täydeltä. Toistan: tulisi jo kevät. Kevätkevätkevät.