En ole aiemmin työskennellyt näin intensiivisesti vain tietokoneen ruutua tuijottaen, koneelle tietoja syöttäen ja hiirellä naputellen. Tänään olen uponnut niin syvälle SPSS:n syövereihin, että tekee kyllä tosi hyvää lähteä työkavereitten kanssa Sohwille kohta. Niskaa jumittaa ja oikea ranne on vähän arka. Onneksi näin tiiviistä hiiri- ja näppäintyöskentelyä ei ole enää kuin huominen, sillä perjantaina olen muuttoapuna enkä tule töihin. Ensi viikon olenkin taas arkistossa, jossa työ on kyllä tietokoneen ääressä, mutta kirjoittaminen ei rasita rannetta niinkuin hiirihommat. Vaikka turhaan vingun, ei tässä nyt vielä olla invalideja - minusta on vain hauska huomata, että ranne voi tosiaan ottaa osumaa kevyenkin tuntuisesta työstä, kun minulle ei ole niin ennen käynyt.

Vielä aamulla olin kohtalaisen masentunut SPSS:n kanssa, mutta vähitellen se alkoi aueta. Ensin keksin itse yhden niksin, sitten ystävä neuvoi puhelimessa toisen. Vieläkään en ole ihan varma, olenko syöttänyt tietoja ohjelmaan kaikkein loogisimmalla ja järkevimmällä tavalla, mutta ainakin tähän on mennyt ihan koko päivä. Ja huominen menee taatusti myös ihan kokonaan.

Uuden asian oppiminen ja vieläpä ihan itse tuottaa kyllä suurta mielihyvää. Ihan kuin en olisikaan epätoivoisen huono tekniikan kanssa!

Tänä aamuna radiouutisissa sanottiin, että Suomessa on pula metsäkoneenkuljettajista. Pidän metsistä ja maaseudusta ja mietin, että siinäpä pakotyöpaikka tarvittaessa: jos onnistun oppimaan SPSS:n niin varmaan oppisin ymmärtämään jotain metsäkoneistakin!

Mutta ihan vakavasti puhuen, harmillista ettei työstä ole kuin pintaraapaisu tehty siinä vaiheessa kun keksin miten kyselyn tiedot kannattaa syöttää ohjelmaan tilastointia varten. Sen jälkeen pitäisi nimittäin tehdä varsinainen selvitys ja raportti, jolloin minun pitäisi osata käyttää järkevästi keräämiäni tietoja. Siinä on se juju, ei tässä tänään tekemässäni täysin mekaanisessa tietojenkäsittelyssä.