Viikonloppuna Turussa lähdin ystävien kanssa ulos. Viivyin iltamenoissa myöhempään kuin pitkään aikaan olen jaksanut lauantaisin missään humputella, ja vain siksi että ilta olin niin hyväntuulinen ja hauska. Parhaat ystävät ovat niitä, joiden kanssa ei tarvitse teeskennellä mitään, joiden kanssa yhdessä oleminen on yhä helppoa ja hauskaa, vaikka etäisyyttä tulee kilometreissä ja tapaamisetkin ovat harvassa. Nauroin paljon ja kevyesti, Koulun olut maistui hyvälle, pitkästä aikaa.
Jutut kulkivat omia reittejään, lentäen laidasta laitaan. Minä tykkään näistä ihmisistä. (Kiitos lauantaista, jos joku teistä lukee tätä!)
Graduaan viimeistelevän pukeutumisvinkki: "Jusleniassa voisi olla alasti." Ja kesätoimittajan kylmä kokemus: "Mulla on paita jossa lukee Pohjalainen ja sen takia mulle tarjoiltiin tamperelaisella baaritiskillä viimeisenä." Tai Timantti (Prinsessan timantti, hihii): "Siis puhutaanko me nyt miehen kunniasta?" Siitä aiheesta en ryhtynyt väittelemään, vaikka Annu yllytti vieressä "Väitelkää nyt!" ja vaikka Timantti on ihan parasta keskusteluseuraa lähes aiheesta kuin aiheesta. Jossain vaiheessa alkoi väsyttää ja nojasin sen pitkän kaverin olkapäähän, kunnes tajusin ettei hän ehkä pidä siitä muttei vain kehtaa sanoa, ja aloitin kirjoittamaan asiaa kommentoivaa tekstaria hänen tyttöystävälleen, kunnes tajusin että se olisi ihan tyhmä idea.
En jäänyt katsomaan finaalia Turkuun vaan tulin sunnuntai-iltana kotiin. Juna oli vähän myöhässä, olin vasta puoliltaöin Jyväskylässä. Kävelin hiljaisen, sateesta kostean kaupungin läpi kotiin hitaasti taapertaen markkinoista kipeillä jaloillani, surujani surren ja iloistani iloiten. Kuuntelin Ville Leinosta, kunnes tajusin että ympärilläni soi jotain vielä paljon kauniimpaa. Seisoin mäntyjen keskellä, kuuntelin yksinäisen linnun konserttia ja yritin hengittää mahdollisimman hiljaa, etten vain häiritsisi. Sillä hetkellä toivoin, että ymmärtäisin linnuista enemmän, sillä olisin halunnut tietää konsertoijan nimen. Kaunista se kuitenkin oli, yö oli kirkas, taivas vaaleansininen sadepilvien hajottua. Lopulta järveltä nousi pieni lokkiparvi lähemmäs ja niiden kirkuva säestys peitti solistin äänen. Jatkoin matkaa, ja järven lintulahden äänet nousivat korkeimmalle. Pellolla oli paksu kesäusva, kaikki oli niin kaunista että melkein koski.
Kameraan ei voi tallentaa ääniä, tuoksuja eikä maisemastakaan kuin mitättömän pienen ja epätarkan kuvan, mutta ehkä kuva kertoo kuitenkin viimeyön vaelluksestani jotain.
En ole koskaan valvonut kesäyötä läpeensä. Tai siis valvottuhan on, mutta ei itse yön takia, vaan muista syistä ja yötä huomioimatta. Yökatselmuksen toteutus vain vaatisi vähän suunnittelua, sillä yksin kotona nukahtaisin aivan varmasti. Vanhempien mökillä valvominen voisi olla kaikkein parasta. Tätä täytyy suunnitella.
Kiitos näiden myöhäisten iltojen, unirytmini on sekaisin. Pitää yrittää palauttaa se johonkin ruotuun, että pääsisin töihin huomenna. Tänään on turha yrittää yliopistolle saakka, mutta jos kotitöiden jälkeen saisin vähän aikaa askarreltua koneen ja spss:n kanssa, niin hyvä olisi.
