Taivas mikä saamattomuuden tunne! Olen koko päivän istunut koneen äärellä, mutta saanut graduun aikaiseksi vain muutaman asian. Sen sijaan olen surffaillut eri blogien välillä, lukenut pitkiä aikoja keskusteluja esimerkiksi Seksitön elämä -blogin kommenttiosastossa, jossa on käynnissä hyvin vilkas keskustelu. Samoin piipahdin pitkästä aikaa Lord Boredomin luona. Selailin useita ruokablogeja, joista toivon löytäväni myös jatkossa hyviä reseptejä ja ruokavinkkejä. Etsin ruotsinkielisiä blogeja, että voisin harjoitella ja pitää yllä surkeaa ruotsintaitoani.

Blogien maailma on niin määrätön, että sinne voi hukkua. Pakko oli repiä itsensä pois viidakosta ja mennä suihkuun, olen nimittäin menossa Hannelen vanhempien luo syömään loppiaspäivällistä. Pitäisi oikeastaan olla jo matkalla, kun en oikein tiedä kuinka kauan sinne kävelee. Reitti on uusi, en ole kävellyt täältä muualle kuin keskustaan ja Kortepohjaan. Otan kartan mukaan, minun suuntavaistollani on ihan mahdollista että eksyn muuten.

Just juteltiin siskon kanssa skypessä, että kuinka liian pitkä aika kotona maalla tekee jotenkin ihmisaraksi. Tekee mieli vältellä sosiaalisia tilanteita. Yleensä kokonainen viikonloppu kotona yksin ahdistaa jo ajatuksenakin, mutta nyt lähinnä toivon ettei kukaan soita tänään niin että joutuisin selittelemään, miksen jaksa lähteä tänään ulos. Ei vain huvita. Hannelen vanhempien luo lähden, koska se ei jotenkin ole sama asia. Ja päivällinen toisten luona on ihan kivaa vaihtelua, eipähän tarvitse sitä paitsi itse laittaa ruokaa ja kaappini ovatkin aika tyhjät kun en eilen jaksanut lähteä kauppaan ja tänään on pyhä.

Huomaan käyttäneeni sanoja "en jaksa" jo monta kertaa. Tajuan olevani umpilaiska, ja siitä sosiaalisten tilanteiden vältteleminen johtuu. Ei arkuudesta, vaan siitä, että ihmisiä kohdatessaan pitää vähän yrittääkin jotain, puhumista esimerkiksi.