Niin sitä vain löysin itseni väsäämästä viidesluokkalaisille tietokilpailua aiheesta Eurooppa - meidän maanosamme. Mahtipontisen kuuloista, mutta oikeastaan sisällöltään kevyttä. Sopii hyvin viimeiseksi päiväksi ennen hiihtolomaa. Niin, olen siis taas ollut tänään sijaisena läheisellä ala-asteella ja huomenna olisi vielä kolme tuntia edessä. Tämänkertainen luokka on helpommin hallittava kuin viimeksi opettamani, mutta en minä voi sanoa tästä työstä erityisesti nauttivani. Sitä en tietty voinut sanoa lapsille, kun he kysyivät tänään kirkkain silmin minun kertoessani omista opinnoistani: "Onko opettaminen kivaa?" Heh. Taisin vain kiertää kysymyksen jotenkin, tai sitten saatoin jopa valehdella. Siinä tunnilla harvoin tulee mieleen pohtia opettamisen mukavuutta, sen aika on sitten näin iltaisin.

Nämä sijaisuudet tekevät kyllä kukkarolle erinomaisen hyvää, mutta vahvistavat kokoajan haluani tehdä jotain muuta työtä isona. Hassua sinällään, mutta olen saanut aikuisiälläni ainakin viideltä ammatissa toimivalta opettajalta kehotuksen harkita tarkasti valintaani, kun olen kertonut opiskelevani opettajaksi. Tai tänään tuli kannustusta, kun kerroin opiskelevani etnologiaa, ettei tarvitsisi tehdä opettajan töitä.:) Millä ihmeellä opettajat motivoivat itsensä siihen työhön, kun se kerran on noin järjettömän raskasta? Jokin polte heillä täytyy siihen olla, että jatkavat päivästä ja viikosta toiseen, vaikka samaan aikaan sanovat opettajaharjoittelijalle (jollainen olin esim. omassa vanhassa lukiossani parin viikon ajan), että älä vain ryhdy tähän työhön. Itsekin aikanaan pidin itseäni ns. kutsumusopettajana, mutta ilmeisen onnekkaasti (?) olen saanut itseni siitä irti. Kun en kerran kuitenkaan jaksaisi. Monet kavereistani ovat historianopettajia, ja tietenkin toivon heille kaikkea parasta, jos sille alalle jäävät. Kyllä kai on mahdollista viihtyäkin siinä työssä. Onhan?

Kyllä tämä työ myös avartaa minäkuvaa. Olen nimittäin tänään opettanut kaksi tuntia fysiikka-kemiaa. Kuvitelkaa, minä ihan itse! Fysiikka ja kemia ovat minusta kauempana kuin Etelämanner ja suunnilleen yhtä kiinnostavia. En ihan oikeasti tajua niistä mitään, koska en ole ikinä niistä välittänyt. En koskaan. Aiheeksi sattui onneksi ilmastonmuutos, joten sen jälkeen, kun kotitehtävät oli tarkastettu, pääsin aika helpolla. Lapset olisivat kauheasti halunneet tehdä jotain kokeita, mutta minä en edes harkinnut avaavani sitä laukkua.

Murehtija kun olen, niin nyt sitten stressaan siitä, että olen aika lailla soveltanut tunteja ja tuntien aiheita oman pääni mukaan. Sain kyllä jotain ohjeitakin, mutta niistä huolimatta olen tehnyt toisin, mutta myös siksi että ohjeet tulivat vasta iltapäivällä. Mutta pelkään, ettei tämä opettaja ehkä tykkää omavaltaisuudestani... Noh, onneksi tässä on hiihtoloma välissä ennen kuin hän palaa lasten luo, niin asiat ehtivät vanhentua. :)