"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, sen aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä."
(Muumilaakson marraskuu)Tänään ei voi puhua enää syksyn verkkaisesta vaihtumisesta talveen, sillä talvi on täällä jo. Kuten ilmeisesti koko Suomessa, myös Jyväskylässä on tupruttanut lunta iltapäivästä asti. Olen vielä työhuoneella, mutta suunnittelen jo matkaa kotiin.
Jostain kummallisesta syystä minun ei tee yhtään mieli ottaa bussia, vaan itsetuhoisesti(ko?) mieleni hinkuu kävellä kotiin tuossa myrskyssä. Ehkä kyse on siitä, että kun selviän kotiin myräkästä huolimatta, se oman pienen turvapaikkani lämpö tuntuu vielä paremmalta: sitten voin todellakin nauraa lämpimässä ja yksinäisyydessä pakkaselle ja lumen paljoudelle. Ympärilläni on kaikki tärkeä, arvokas ja ikioma, ja niiden keskellä istuessani minkäänlainen talvimyrsky ei voi minua satuttaa.
Ajatus illasta kotipesässä on niin hyvä ja lämmin, että taidan lähteä täältä ihan kohta ja jättää työt kesken. Tänään en ole tehnyt omia juttujani lainkaan, mikä ei oikeastaan harmita yhtään. Eilinen oli superpäivä, joten tänään on tehnyt ihan hyvää tehdä täysin muita asioita. Olen lukenut läpi ystäväni gradun (oikeustiedettä, kaukana minun lajeistani siis, mutta on kiva yrittää olla avuksi), järjestellyt Nefan pöytäkirjoihin liittyviä asioita ja istunut kahvilassa kavereitten kanssa. Ihan hyvä päivä, vaikka jatko-opinnot eivät edenneetkään. Noh, huomenna on päivä uusi, nyt keskityn tämän illan laadukkuuteen.
Hmmm... Taidan leipoa illalla. Lämmin sämpylä iltateen tai -kaakaon kanssa olisi kuin suora pilkkahuuto päin talvimyrskyn naamaa, etenkin jos katson samalla Karjalan kunnailla -sarjan eilisen jakson, sillä siinä sarjassa on ikuinen kesä. Siitäs sait, senkin myrskykäs!
En juurikaan seuraa urheilua, mutta silti en voi olla kommentoimatta: tämä uutinen ei juurikaan yllättänyt. Jostain syystä en ole pitänyt Kaisa Variksesta ikinä. Ehkä se johtuu siitä, että yhdistän hänet aina Kari-Pekka Kyröön, josta tuskin kovi moni suomalainen vähänkään hiihtoa seurannut ihminen voi pitää.
