Joskus aikoja sitten julistin, että nyt lukulaiskuuteeni tulee loppu. Ilmoitin vakaasti, että jatkossa luen jokaista kahta romaania kohden yhden oman alani kirjan, siis muun kuin varsinaisiin töihin liittyvän. Hehee, huippusuoritus! Sain nimittäin tänään valmiiksi ensimmäisen tähän projektiini sisältyvän kirjan. Ottaen huomioon sen oman alan kirjojen määrän, mitä raahasin kotiin taannoin kirjamessuilta, on minulla aikamoinen urakka edessäni. Hidas ja epävarma.

Tänään kuitenkin luin loppuun Ulla-Maija Peltosen (FT, folkloristi) väitöskirjan Punakapinan muistot. Tutkimus työväen muistelukerronnan muotoutumisesta vuoden 1918 jälkeen (SKS 1996). Kirja on muistitietotutkimusta, joten tavallaan tämä ei ole pelkästään vapaa-aikaani täydentävä kirja, vaan kuuluu luettavien hyllyyn noin tutkimuksellisessakin mielessä.

Kun googlaa kirjan nimellä voi helposti huomata, että Peltosen väikkäri on herättänyt ilmestyessään paljon keskustelua ja huomiota. Ei ihme, sillä muistitietoa ja mentaliteetteja ei ole paljoakaan tutkittu vuoden 1918 sodasta, vaan Peltonen oli eka folkloristi tämän aiheen äärellä. Punakapinan muistot keskittyy siis työväen muistelukerrontaan, mutta sen ilmestymisen jälkeen Peltonen on jatkanut työtään tutkimalla sisällissodan muistelua laajemmin teoksessaan Muistin paikat. Laadukasta tutkimusta tarpeellisesta aiheesta!

Tämä on se kohta, jossa minun pitäisi osata sanoa jotain tutkimuksen teoreettisesta puolesta tai sen esittelemien johtopäätösten kantavuudesta. Mutta kun en vain osaa. Tämä on juuri se oma heikkouteni, jonka takia olen tutkijaseminaarissa aina epätoivon partaalla: minä en osaa tutkimustyön teoreettisia puolia! (Joten lähden ko. seminaarista itkien kotiin vajoamaan maan alle: kuinka voin koskaan tehdä väikkäriä, jos en opi hanskaamaan teoriapuolta...)

Peltosen hienosta väikkäristä minulle jäi lähinnä mieleen hänen kylmän analyyttinen tapansa luetella vuoden 1918 sodasta kertovien kauhutarinoiden aiheita kuin ostoslistaa: uhrin silpominen, kielen leikkaaminen, silmien puhkaiseminen, rintojen leikkaaminen, nylkeminen, vatsan aukaiseminen, uhrin naulaaminen, kielestä tai sukupuolielimistä naulaaminen, jäsenkirjan naulaaminen uhriin, uhrin polttaminen, haavoittuneiden ampuminen vuoteisiin, elävänä hautaaminen jne. jne. jne. Kyllä minä ymmärrän, että tutkija ei voi jäädä oksentamaan kuvausten äärelle, mutta minä olin onneksi lukija ja minulla on oikeus voida pahoin tarinoiden äärellä. Peltonen ei mässäillyt, hän oli kylmän analyyttinen laskiessaan eri teemojen esiintymisten yleisyyttä, mutta minua puistatti.

Laitoin minä pari post it-lappua tämänkin kirjan väliin sellaisten käsitteiden kohdalle, jotka voisivat olla hyödyllisiä tutkimusvälineitä. Muutoin en kyllä osaa tätä tutkimusta analysoida. Toivon, että jos luen tutkimuskirjallisuutta tarpeeksi paljon, niin ehkä jossain vaiheessa opin. Ja keväällä yritän mennä elämäni ensimmäiseen lukupiiriin, ehkä siellä opin lisää kirjojen analysoinnista.