Monella tapaa kiireinen viikko on viimein voiton puolella. Vielä tänä iltana ennen nukkumaanmenoa kertaan lyhyesti tenttikirjojeni sisällysluettelot ja siinä se. Aamulla suoritan tentin, josta en stressaa jostain syystä ollenkaan niin paljoa kuin tavallisesti. Ehkä se johtuu siitä, että tajusin sen olevan viimeinen tenttini tänä keväänä. Toukokuussa olisi vielä tenttipäivä, mutta se on publiikkini kanssa niin vierekkäin, että jätän sen väliin. Kyllä ne opintopisteet nyt saavat jo riittää.

Tenttistressiä vähentää luultavasti myös Satu Apon kirja Naisen väki, joka sisälsi todella, todella mielenkiintoisia artikkeleita. Suorastaan ahmin sen tänään, kunhan ensin pääsin alkuun. En tiedä osaanko vastata yhteenkään tenttikysymykseen sen pohjalta, mutta luultavasti kyllä palaan myöhemmin opinnoissani sen kirjan pariin. Monien artikkelien aihe jäi mieleen joko omien opintojen takia kiinnostavana - tai sitten niin hauskana ja mielenkiintoisena, että tekee mieli lukea hitaammin ja tarkemmin uudestaan.

Viikko on sisältänyt opiskelun lisäksi myös paljon järjestöjuttuja. Nefa oli mukana Nuukuusviikossa osallistumalla erään jäsenemme kotikirppikselle. Siellä oli myös tv-kuvaajia, ja kuulema olimme tänään päässeet Ylen kanavalla johonkin ohjelmaankin, en tiedä sen tarkemmin. Tänään puolestaan olimme esittäytymässä ja keskustelemassa ajankohtaisista asioista laitoksen johtajan kanssa. Se tapaaminen jännitti, sillä minua oli varoiteltu niin kovasti etukäteen, enkä ollut kyseistä professoria ennen tavannut, mutta hyvin se meni. Ensin puhuimme tietysti minun gradustani ja opinnoistani Turussa, sillä hän on Suomen historian professori - ja minun pääaineenihan oli ekassa tutkinnossa Suomen historia. (Niin, Jyväskylässähän on siis yhteinen historian ja etnologian laitos, siksi uudessa tutkinnossani laitokseni johtaja voi edelleen olla historioitsija.) Tämän lämmittelyn :) jälkeen puhuimme minusta oikein rakentavasti ja hyvin oman laitoksemme asioista. Onneksi olin valmistautunut hiukan ja miettinyt sanojani valmiiksi, sillä alun jännityksen takia en varmaan olisi keksinyt mitään sanottavaa improvisoiden.

Yllättävän paljon tämän viikon päivistä on syönyt myös ihan puhdas sähköpostien hoitaminen. Olen muun muassa värvännyt puhujia toukokuiseen työelämäpäiväämme, ja se on vienyt odotettua enemmän aikaa. Sitä kuvittelee, että sähköpostit hoitaa nopeasti, mutta jos niitä pitää kirjoittaa paljon niin nieleehän se aimo osan päivästä.

Viikko on siis ollut kiireinen, mutta antoisa. Olen hyvällä tuulella ja odotan innolla viikonloppua, joka on viimeinkin se The Viikonloppu. Olen odottanut tätä monta kuukautta: Jyväskylässä järjestetään kirjamessut. Ensimmäistä kertaa tätä kokeillaan täällä, mutta toivon tietenkin tapahtumasta tulevan jokavuotisen. Olen saanut yhden vapaalipun, ja aion olla tiiviisti messuilla kaksi päivää. Tätä viikonloppua synkentää vain yksi asia: siskoni ei päässyt tulemaan. Me odotimme tätä yhdessä, ja ilo kirjamessuista olisi vähintään kaksinkertainen, jos sen saisi jakaa hänen kanssaan. Mutta ei se aina vaan mene niin kuin toivoisi.

Lauantaina on kaverinin synttärit ja sunnuntaina Nefan perinteinen huutoyö. Opiskelukaverini täällä ovat kyllä kulttuurin monipuolisia harrastajia, mutta arvaan kyllä ne katseet, mitä saan taas osakseni kun lähden synttäreiltä aikaisin verukkeena se, että olen menossa sunnuntaiaamuna aikaisin kirjamessuille. Mutta tätä viikonloppua en kyllä pilaa hankkimalla väsymystä sunnuntaille.