Olen viettänyt ihastuttavia, rentouttavia ja nautinnollisia päiviä Helsingissä siskoni luona. Kaikki oli hyvin eilisiltaan asti, jolloin tarkistin sähköpostini ja huomasin saaneeni professoriltani palautteen esitarkastuksessa olevasta gradustani. Eilen vielä onnistuin sulkemaan koneen ja ajattelemaan muuta, mutta tänään tietysti menin ja luin viestin uudelleen tarkemmin - ja tietysti sain paniikin.

Onneksi viestin liitetiedosto ei auennut tekstinä vaan omituisena koodistona, joten en voinut panikoitua siitä. Mutta mitä ihmettä voi tarkoittaa, jos gradukäsikirjoitus on "omintakeinen"? Tai "vaikuttava"? Jälkimmäisen voisi tulkita positiiviseksi, mutta samalla rivillä adjektiivin omintakeinen kanssa sekin muuttuu arveluttavaksi. Alkupaniikissa soitin mm. Prinsessalle, joka on samassa seminaarissa ja osaa myös hiukan professori-suomi -sanastoa. Nyt, kun en ole viestiä enää lukenut pariin tuntiin, alan vähitellen rauhoittua. En enää hätäile, nyt vain pelkään. Pelkään, sydänjuuriani myöten pelkään, että graduni on tarkastajien mielestä jotain persoonallista ja sinällään mielenkiintoista, mutta ei vastaa historiantutkimuksen kriteerejä ja on siksi opinnäytteeksi sopimaton.

En halua, että lomani menee pilalle tämän takia. Haluan pitää jäljellä olevat kaksi päivää lomana, enkä hautoa tätä murhetta. Sen aika on sitten torstaina. En halua, että koko lomani muuttuu yhdeksi suureksi illuusioksi, että osoittautuu todeksi, etten pysty pitämään lomaa viittä päivää putkeen ilman koulujuttuja. Haluan pyhittää nämä päivät ihan toisenlaisille illuusioille: teatterille, elokuvalle, ystäville ja Helsingille. Kirjoittelen niistä sitten kun siihen pystyn, nyt ei pysty, liikaa gradupohdintaa.

Taidan ottaa siskoni hyllystä jonkin kirjan ja unohtaa kaiken vähäksi aikaa, kunnes hän tulee kotiin koulujutuistaan. Kirjat ehkä vievät tämänkin peikon ja pelon pois.