Tästä kirjasta Ee puhui minulle ja suositteli, joten luin sen hänen hyllystään nyt täällä ollessa. Ja hyvä että luin, oli ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen kirja.

Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa (suom. 2007, alkuteos Eat, Pray, Love 2006) on kertomus naisen matkasta itseensä. Kirjailija, toimittaja Elizabeth Gilbert lähti raskaan avioeron jälkeen vuodeksi ulkomaille. Hän viipyi Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa kussakin neljä kuukautta, keskittyi itseensä ja omaan oloonsa, ja vuoden kuluttua hän voi paljon paremmin. Kullakin maalla oli oma teemansa. Italiassa hän etsi nauttimisen taitoa ja nautintoa (joka löytyi mm. ruoasta, kuvaukset herkuista saavat veden kielelle), Intiassa tämä joogaa ja meditointia harrastava nainen asui gurunsa ashramissa ja rukoili ja meditoi neljän kuukauden ajan löytääkseen Jumalansa ja hengellisyyden - ja Balilla Indonesiassa hän opetteli yhdistämään nämä kaksi asiaa.

Kirjoittajan pohdinnat jumaluudesta, ihmisyydestä, tunteista, rikkinäisyydestä ja kaikesta muusta olivat mielenkiintoisia. Vuoden pakoretki pois New Yorkista selvästi teki tälle naiselle hyvää, ja ihailen hänen voimaansa toteuttaa ja vahvistaa itseään näin poikkeuksellisella retkellä. Alkaa tehdä itsekin mieli päästä pinnallisia, levottomia ajatuksia syvemmälle itseensä, tekee mieli ravistella sisuskaluja miettimällä kerrankin perinpohjaisesti, mitä minä oikeasti joistain asioista ajattelen. Mikä on aidosti tärkeää? Haluaisin kovasti elää niin kuin ajattelen, mutta tuhat arjen tekosyytä tuntuvat olevan esteenä. Miksi ihmeessä? Esimerkillään Gilbert on saanut omat pienet haaveeni lentoon, mikä on hyvä juttu.

Välillä Gilbert kirjoittaa niin, että sydämeen todella osuu ja haluan tehdä niin kuin hän, olla niin kuin hän, yhtä rohkea ja taitava ja inhimillinen.

Välillä taas en voi olla olematta kriittinen. Elizabeth Gilbert on varakas, valkoinen, länsimaalainen nainen, jonka on mahdollista irrottautua oravanpyörästä etsimään itseään vuodeksi. Kotisivuillaan kirjailija kertoo rahoittaneensa vuotensa kokonaan tästä kirjasta saamillaan ennakkotuloilla. Niiden on täytynyt olla melko suuria, sillä rahaa tuolla reissulla on väkisinkin mennyt melko paljon. Matkusteleva elämäntapa on valinta, jonka vain osa meistä pystyy tekemään. Kotisivuillaan Gilbert kertoo edelleen, että nuorempana hän matkusteli paljon ja rahoitti sen tekemällä töitä takamus ruvella väliajat. Puoli vuotta joka ilta tarjoilijana ravintolassa tarkoitti pitkää matkaa jonnekin. Tämä tapa elää on tullut minullekin tutuksi Nannanderin kautta, mutta itse en osaisi elää niin. Ihmiset ovat erilaisia.

Hiukan jäin myös miettimään sitä, kuinka paljon Gilbert jättää kertomatta lukijoilleen. Henkevistä kokemuksistaan hän kertoo hyvin tarkkaan ja hyvin avoimesti. Siis niistä asioista, jotka koskevat kirjan teemoja. Mutta hän jättää myös kertomatta paljon, mihin hänellä tietysti on oikeus kirjan tekijänä. Esimerkiksi: loppukiitoksissa hän kiittää enoaan ja tätiään, jotka "auttoivat minua suunnattomasti sen vuoden aikana, jonka matkustin maailmalla. - - He kutoivat yhdessä minun alleni verkon, siltä varalta että horjahtaisin nuoraltani, ja ilman sitä verkkoa en yksinkertaisesti olisi kyennyt kirjoittamaan tätä kirjaa." Mitä ihmettä? Nämä eno ja täti mainittiin kirjassa ehkä kerran, jos sitäkään. Jos heidän apunsa on ollut korvaamatonta, miksei siitä kerrota matkakuvauksessa? Näitä juttuja on enemmänkin, näitä valittuja hiljaisuuksia, joita ei voi välttää ja jotka eivät sinällään ole paha asia, mutta saattavat kiinnostaa lukijaa.

Kuten sanottu, tämä kirja herätti paljon ajatuksia. Toivottavasti saan haudutettua niistä edes jotain tekoihin asti. Vaikkapa sen ajatuksen, että voisin lukea enemmänkin myös tällaista puolivakavaa kirjallisuutta, enkä pelkästään romaaneja. Joskus lukemastaan voisi yrittää oppiakin jotain. Ei aina, mutta edes joskus.

Iso kiitos siskolle suosituksesta!