Viime viikolla luennolla puhuttiin kehosta ja ihmisen oikeudesta määrätä omasta ruumiistaan. Nykyään meidän tavallisessa arjessamme tuntuu itsestään selvyydeltä, että saamme päättää itse omasta kehostamme, ja että ruumis on fyysisesti koskematon. Mutta se ei todellakaan ole ollut itsestään selvää aina, ei edes kovin kauaa.

Vielä alle sata vuotta sitten sovellettiin Darwinin oppeja hyvin mielenkiintoisella tavalla myös Suomessa. Esimerkiksi köyhyyttä ja rikollisuutta pidettiin periytyvinä ominaisuuksina, jotka olivat taakka koko kansakunnalle. Sisällissota vuonna 1918 oli aiheen kannattajille oiva esimerkki kansan taantumuksesta. Kun sairauksia alettiin tilastoida ensimmäistä kertaa, osattiin tilastoja lukea melko yksipuolisesti. Niiden valossa näytti siltä, että degeneroitunein kansanosa (eli köyhimmät) myös lisääntyivät nopeimmin. Tähän päätettiin tarttua kahdella eri keinolla: rajoittamalla lisääntymistä ja lisäämällä valistusta.

Niin sanottujen ongelmaryhmien steriloinneista ja avioliittokiellosta keskusteltiin ja jotain määräyksiä toteutettiin myös lainsäädännössä. Jyrkimpiä nämä säännöt olivat totalitaristisissa maissa, mutta yhtä hyvin niitä toteutettiin lintukodoissamme Suomessa ja Ruotsissa vielä toisen maailmansodan jälkeen.

Aihe toi väistämättä mieleen Klaus Härön elokuvan Uusi ihminen, joten vuokrasimme ystäväni kanssa sen ja katsoimme viime perjantaina. Kylläpä olikin hieno elokuva! Klaus Härö on ollut rohkea tehdessään elokuvan näin vaietusta aiheesta. (Elokuvasta juttua esim. Suomen Kuvalehdessä.)

Uusi ihminen kertoo Gertrudista, joka on köyhän perheen vanhin lapsi. Perhe hajotetaan kunnan viranomaisten toimesta, ja Gertrud sijoitetaan naisten työkotiin. Se ei ole mielisairaala eikä vankila, mutta ei minusta kovin kaukana kummastakaan niistä. Laitoksesta pääsee pois vain suostumalla leikkaukseen, sterilointiin. Gertrud lupautuu siihen, koska haluaa vapaaksi, mutta hänen ajatuksensa muuttuvat, kun hän tulee raskaaksi. Lapsen isä Axel on työkodin talonmies, mutta aikamoinen renttu, ei ota mitään vastuuta suhteestaan Gertrudiin vaan jättää tämän selviämään yksin. Kun Gertrud ilmoittaa, ettei halua leikkausta, hänelle kerrotaan ettei hänen mielipiteellään ole väliä. Köyhät ihmiset vain pitää saada lopettamaan lisääntyminen. Gertrud keksii raskaan keinonsa huijata järjestelmää, hyvä hänelle.

Gertrud on keskeinen henkilö, mutta työlaitoksen muut naiset valottavat laajemmin, mistä pakkosteriloinnissa oli kyse. Joukossa on mustalaisnainen, joka on steriloitu kiristämällä häntä poikansa tapaamisoikeudella. Sitten on Lisa, kaunis, köyhä (ja steriloitu) tyttö, joka pääsee pois laitoksesta ja piiaksi lakimiesperheeseen. Palveluspaikastaan karattuaan Lisa kertoo, kuinka ”...isännästä oli niin kätevää, kun talossa on minun kaltaiseni tyttö. Hän sanoi sen joka kerta.” Minua lähinnä kuvotti. Gertrud vihaa aluksi muita työlaitoksen naisia, mutta oppii näkemään heidät ihmisinä eikä friikkigalleriana. Sillä tavoin Gertrud kasvaa aikuiseksi ja saa voimaa taistella laitoksen ylilääkäriä vastaan. Elokuvan nimen uusi ihminen on toisaalta se visio, mikä ylilääkärillä on uudesta Ruotsista, jossa ei ole sosiaaliturvan varassa eläviä. Toisaalta uusi ihminen on myös se voima, josta Gertrudin taistelu nousee: oman lapsensa pelastamiseksi hän on valmis tekemään mitä tahansa.

On se silti sairasta, että naisia (huom, ei miehiä!) on pakotettu sterilointiin vain, koska he ovat esimerkiksi köyhiä, mustalaisia tai muuten heikommassa asemassa. Ja kaiken tarkoituksena oli luoda uusi ihminen, uusi puhdas rotu ja yhteiskunta, jossa degeneraatio on pysäytetty, ja ihminen on loistossaan uljas ja upea, ilman virheen virhettä.