Minulla on edessäni uusin sijoitukseni: Olympus VN-2100PC Digital Voice Recorder eli sanelin eli haastattelunauhuri. Ihan perusmalli. Tähän mahtuu 35 tuntia haastatteluja, pienellä lisähinnalla olisi saanut tuplaten tunteja, mutta arvelin niiden olevan turhaa: 35 tunnin maratonhaastattelua ei ole edessä - litteroin ja puran niitä tiedostoiksi koneelle kuitenkin sitä mukaa kun valmistuvat.

Teknisiä esteitä haastattelujen aloittamiselle ei siis enää ole. Tai no, nauhurini on vielä kotelossaan, eli en ole testannut sitä, mutta siihen ei kauaa mene. Kuitenkin suurimmat hidasteet kentälle siirtymiseen ovat tällä hetkellä ihan vain omassa saamattomuudessani ja arkuudessani. Olen soittanut vasta yhdelle informantille, ja hänestä tulikin sen puhelun jälkeen ex-informantti, hän ei nimittäin ollut tutkimukseni kohderyhmää. Muita potentiaalisia puhelinnumeroita on kertynyt vielä kolme. Pitäisi soittaa niihin ja sopia haastatteluja.

Mutta ennen kuin sovin yhtään mitään, pitää minun saada teemalista tehtyä. Siis se runko kysymyksistä, mitä aion kysyä. Haastattelut ovat etnologian perustutkimusväline, mutta minun kokemukseni niistä ovat hyvin vähäiset. Tässä jälleen törmätään siihen, miten haastavaa on olla etnologia leikkivä historioitsija! Olen tehnyt vain pari oikeaa haastattelua elämässäni, kun yleensä lisuria tekevillä on takana jo kandiseminaari ja gradu ja kaikki kenttätyökurssit niiden välissä. Mutta ei se mitään, valmistaudun vaan huolella ja mietin kysymyksiä todella tarkkaan. Onneksi sosiaaliset taitoni eivät ole ihan syvimmästä kuopasta, niin että uskon pystyväni paikkaamaan niillä haastattelun epävarmoja kohtia.

Kyse ei oikeastaan olekaan haastattelutilanteen pelosta, vaan todellakin siitä teemalistasta. Millaisia kysymyksiä minun pitää kysyä, että saan informantit kertomaan niistä aiheista, joista olen kiinnostunut? Se on kuulkaa taiteenlaji, tuo hyvän haastattelun suunnitteleminen. Teemalistan teko ei tapahdu varttitunnissa ainakaan minulta, vaan siihen pitää käyttää ajatuksia ja aikaa. Onneksi etnologiatieteiden tutkimukset sisältävät usein itsereflektio-osuuden, jossa kuvataan kenttätöitä ja niiden onnistumista, jolloin myös kuvauksia onnistuneista/epäonnistuneista haastatteluista on hyvin saatavilla. Kun vain osaisin ottaa oikeista kohdista opikseni.