Tänään tein pitkästä aikaa rentouttavan retken kaupunginkirjastoon. Ilman yhtään muistilappua niistä kirjoista, joita pitäisi lainata, kuljin vain hyllyjen välissä ja katselin, josko silmiin osuisi mitään kiinnostavan kuuloista. Löysinkin ihania kirjoja, esimerkiksi Harri Tapperin Vielä kerran kokosin heidät.

Kirjastoretken jälkeen menin jälleen Vakiopaineeseen. Oli marraskuun Cuenta Cuentos -ilta (lokakuun tilaisuudesta kirjoitin jo aiemmin). Illan väljänä teemana oli tällä kertaa häät, mutta lopulta vain hyvin pieni osa kerrotuista tai luetuista tarinoista liittyi millään tavoin häihin. Se on osa Cuenta Cuentosin ihanuutta: teema on vain jonkinlainen viite, tarinan voi kertoa ihan mistä vain.

Hääteeman ohjaamana olin kuitenkin kaivanut hyllystäni esiin Maria Jotunin novellin Kun on tunteet. Se on samannimisestä kokoelmasta vuodelta 1913 ja kertoo Viia-nimisen naisen naimisiin päätymisen tarinan. Yleisön edessä lukeminen jännitti vain vähäsen, en auskultointini jälkeen ole juurikaan osannut pelätä ihmisten edessä puhumista. Novellivalinta tuntui onnistuneelta, kun eräs minulle tuntematon tyttö tuli kysymään kirjan ja kirjailijan nimeä lukuhetkeni jälkeen. Kai sitä sitten kuunneltiin mielellään.

Viihdyn Cuenta Cuentosissa hurjan hyvin. Onneksi se on vain kerran kuukaudessa, niin pysyy vielä suht harvinaisena herkkuna ja näin ollen tunnelma hyvänä.