Ei se suju. Gradustani puuttuu niin kovin vähän, mutta nämä viimeiset sivut tuottavatkin sitten melkoista päänsärkyä. Kai se on niin, että pitkästä matkasta viimeiset kilometrit tuntuvat aina pisimmiltä. Olen tänään taas tuijottanut tietokoneen ruutua enemmän kuin lahjakkaasti saamatta aikaan paljoakaan julkaisukelpoista tekstiä. Tavallaan tiedän, mitä minun pitäisi tehdä, mutta se ei vain ota tullakseen.

Sen verran olen jo tämän projektin aikana oppinut, että inspiraatiota on turha odottaa. Tokihan kirjoittaminen on helpompaa, jos saa innostuksen puuskan ja tekstiä syntyy kuin itsestään, mutta harvoin sellaista oloa tulee, ainakaan minulle. Usein on vain pakko istua koneen ääreen ja kirjoittaa - jossain vaiheessa se alkaa sitten sujua jouhevammin. Alkuun pääseminen päivän urakassa vain ottaa usein lujille.

Tätä takkuilua on nyt kestänyt jo jonkin aikaa. Luulen, että se johtuu siitä, että tiedän olevani loppusuoralla. Tiedän niin hyvin, että vain vähän enää puuttuu, etten malttaisi keskittyä tekemään sitä puuttuvaa vähää. Tavallaan ajattelen olevani jo maalissa, vaikka matkaa on vielä. Ei pitäisi hätäillä. No mutta, vielä minulla on ensi viikko aikaa saada koko höskä ennakkotarkastusta varten valmiiksi. Hiukan pelonsekaisella kauhulla odotan professorilta palautetta viimeisestä luvusta, jonka hänelle lähetin. Hän antaa yleensä perusteellista ja hyvää palautetta, jonka jälkeen uppoan korjausten tekemiseen pitkäksi aikaa. Toivoisin saavani palautetta mahdollisimman pian, että ehtisin tehdä korjauksia ennen kuin aikatauluni sotkeutuu kokonaan.