Skotlantilaista Alexander Trocchia luonnehditaan kirjan kannessa "ehkä maailman kuuluisimmaksi tuntemattomaksi kirjailijaksi". Ehkäpä niin, sillä en tiennyt hänestä mitään ennen Nuoren Adamin lukemista, enkä tiedä kovin paljoa vieläkään. Trocchi oli ilmeisesti narkkari suurimman osan elämäänsä. Beat-sukupolven kirjailija, ja Nuori Adam on ilmeisesti jonkinlainen beatkirjallisuuden klassikko (jälleen ilmaisu suoraan takakannesta). Täytyy tunnustaa, että olen hankkinut tämän kirjan omaan hyllyyni jostain kirja-alen loppurysäyksestä viime kesänä vain sen takia, että minua on vaivannut, etten nähnyt muutama vuosi sitten teattereissa pyörinyttä tästä kirjasta tehtyä elokuvaa, jonka pääosaa esittää Ewan McGregor. Koska elokuva kiinnosti aikanaan, alkoi kirjakin kiinnostaa. Kirjan luettuani haluan entistä enemmän nähdä elokuvankin.

Kirjan päähenkilö on Joe, joka on töissä proomulla. Hän asuu laivassa pomonsa Leslien ja tämän vaimon Ellan kanssa. Tarina alkaa siitä, kun Joe ja Leslie nostavat joesta naisen ruumiin. Samana päivänä Joe alkaa haluta Ellaa ja aloittaa tämän kanssa hyvin kiihkeän suhteen. Ensimmäisessä osassa romaania Joe kuvailee lähinnä proomuelämäänsä ja Ellan lihallisuutta, jälkimmäinen osa taas paljastaa Joesta itsestään enemmän. Käy ilmi, että kuollut nainen on hänen ex-tyttöystävänsä.

Kirja voisi olla trilleri, mutta enemmänkin se on ihmiskuvaus. Joe on todella helposti ymmärrettävä hahmo, hyvin irrallaan maailmasta, ei oikein missään kiinni. En tarkoita ymmärrettävyydellä, että ajattelisin samoin kuin Joe, vaan että Trocchin tapa kuvailla hänen ajatusmaailmaansa tekee jollain tapaa jopa hänen irtonaiset naissuhteensa käsitettäviksi. Seksiä kirjassa on riittämiin tuolle sivumäärälle. Siinä mielessä Nuori Adam on siis elämässä kiinni, mutta toisaalta pelkkä seksi ei myöskään tässä tapauksessa ole riittävä sisältö elämälle. Joe hengailee miten parhaiten taitaa.

Mutta kuka on Nuori Adam, sillä sen nimistä henkilöä ei ole kirjassa? Kirjan luettuani hain mielessäni jotain paratiisin ja viattomuuden ja toistaalta syntiinlankeemuksen ja syyllisyydentunteen suuntaista, mutta en osaa vieläkään määritellä sitä tarkoin. (Näissä kohdin ajattelen aina, että jos olisin lukenut kirjallisuustieteitä, voisin osata pukea ajatukset paremmin sanoiksi, analysoida paremmin.) Kiiltomato.netissä asiaa on pohdittu paljon selkeämmin, ja viitattiin asiaan myös edellä linkittämässäni elokuva-arvostelussa.