Tästä se alkaa, lipsumiseni uinnista nimittäin. Viime viikolla en päässyt uimaan syistä, jotka eivät johtuneet minusta, ja kaipasin jo altaaseen. Olin kovasti suunnitellut meneväni tänä aamuna.

Mutta: kun kello soi varttia vaille seitsemän, en tajunnut ympäristöstäni mitään. Seitsemältä nousin viimein, kävin pesemässä hampaat ja vedin farkut jalkaan ja paidan päälleni - ja nukahdin uudestaan. Nukuin pedatulla sängyllä kippurassa täysissä pukeissa! Ilmeisesti ajattelin ummistavani silmät vain hetkeksi... Kun seuraavan kerran katsoin kelloa, oli jo liian myöhäistä lähteä uimahallille, joten suljin silmät vielä kerran. Ja heräsin nyt, puoli yhdeltätoista. Olen nukkunut yksitoista tuntia. Loppuvaiheessa se ei enää ollut unta, vaan syvää tajuttomuuden tilaa, josta ei saa lepoa vaan ainoastaan päänsäryn.

Mistä tällainen unen tarve oikein tulee? Heräämisvaikeudet ovat olleet tänä syksynä pahempia kuin koskaan.

Keskiviikkona olen menossa uimaan kaverini kanssa. Ehkä silloin saan itseni paremmin sängystä ylös. Nyt vielä sentään on pyöräilykelit, mutta pelkään, että kunhan syksy tästä vielä kylmenee ja synkkenee, jäävät minun aamu-uintini - tämä oli ensimmäinen kerta, kun jätin väliin, mutta tuskin viimeinen. Tästä se alkaa, liukas ja nopea alamäki. Uh, toivottavasti ei, sillä pidän uimisesta kovasti. Pitää keksiä joku lääke näihin aamuihin.