Minussa asuu pieni kontrollifriikki - ihan pikkuinen vain - ja pidän kovasti järjestyksestä ja suorista riveistä ja viivottimista ja siitä tunteesta, että hallitsen elämääni. Kalenteri on minulle hirmuisen tärkeä, en pärjäisi, jos en saisi suunnitella ja yrittää edes kalenterin avulla pitää tätä elämäksi sanottua kaaosta jonkinlaisessa järjestyksessä. Mahdollisimman pitkälle tehdyt suunnitelmat ovat siis hallintakeinoja, samoin kuin jotkut muut vähän kireältä vaikuttavat piirteeni.

Vähitellen olen kuitenkin huomannut ajatusmallini muuttuneen. Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut elää näin niin kuin nyt, tietämättä tulevaisuudesta kuin muutaman kuukauden päähän. Toki minä edelleen suunnittelen kaikenlaista, mutta raha ratkaisee paljon, ja kun tulot ovat epävarmoja, ei paljoa kannata suunnitellakaan. Vielä eilen tiesin millä maksan vuokran suunnilleen heinäkuulle, mutta erinomaisten apurahauutisten jälkeen tiedän nyt vuokranmaksun ja leivänpäällisen syksyyn asti. Ja se tuntuu ruhtinaalliselta.

Niin, sain eilen hyviä uutisia eräästä säätiöstä. Tälläkään summalla ei vielä koko väitöskirjaa tehdä, mutta se vie minua aimo askeleen eteenpäin. Olen ollut kestoiloinen uutisesta asti. Ilon purkaukset ovat ehkä vähän hillitympiä kuin ensimmäisen apurahan saatuani, mutta niin iloinen olin silti, että piti istua Sohwilla iltaa asian kunniaksi. Juttelin ohjaaja nro 3:n kanssa monista jutuista ja myös siitä, kuinka elämän epävarmuutta on oppinut sietämään ja ehkä jopa vähitellen pitämään siitä. Hän sanoi, että huonoista puolistaan huolimatta apurahatutkijan tapa elää on kuitenkin hyvä ja antoisa, eikä hän vaihtaisi sitä mihinkään. Se oli aika rohkaisevaa.

Koska keskittymiskykyni pätkii ja pahasti, seikkailen YouTuben ihmeellisessä maailmassa. Tästä seuraavasta videosta olen puhunut monille: tämä on jo klassikko.