Paluu arkeen takkuaa, sillä ehdottomalla taitavuudellani onnistuin kylmettämään itseni Ateenassa - nyt on sitten nuha ja yskä. En pysty vielä tänään lähtemään töihin, vaan aion käärityä peittoihin ja juoda äidin mustaherukkamehua koko iltapäivän ja illan, kunhan vain ensin puran laukut ja käyn kaupassa.
Matkastani voisin kertoa enemmän kuin kukaan jaksaisi kuunnella. Siksi tiivistän vain pari juttua tähän ja laitan vain muutaman kuvan. Hyvin suuressa osassa matkakuvia on joko kaikki tai ainakin osa seuraavista asioista: Kreikan sininen taivas ja kirkas aurinko, joku temppeliraunio tai muu murentuva kivirakennelma, liikennettä tai sitten meri.
Matkasta ensimmäisenä mieleen tulevia asioita on esimerkiksi Ateenan metro. En ole missään nähnyt niin siistejä metroasemia! Näimme siivojan rapsuttavan jotain yksittäistä purkkaa lattiasta siihen tarkoitetulla harjalla, ja siivoojia niissä näkyi muutenkin usein. Yhtään pulsua ei metroissa näkynyt, ja vain matkalla lentokentälle vaunussamme oli yksi tapaus, josta Pikkutytölle todettiin, että "setää vähän väsyttää ja on huono olo". Metrot toimivat hyvin ja olivat niin siistejä ja viileäksi ilmastoituja, että olin vaikuttunut - voiko tällaista olla miljoonakaupungissa?
Kliseistä tai ei, niin matkani ehdoton huippukohta oli Akropolis. Jotkut kiusaantuvat sen turistilaumoista ja kuumuudesta, mutta minä koin paikan niin suurena unelman täyttymisenä, etten edes ajatellut muita turisteja. Kun ensimmäisen kerran näin propylaionin välistä vilkahduksen Parthenonista, pääsi itku. Tunsin todella kokevani isoja asioita sinä päivänä. Toki kyynikko minussa välillä virnisti turisteille, jotka kiersivät kivikasoja janosta nääntyneenä ja iho pölyisenä paahtavassa auringossa, mutta sisäinen kyynikko oli sinä(kin) päivänä hyvin helppo hiljentää. Ensimmäinen kertani Akropoliilla jätti jäljen.
Vasemmalla minä, Pikkutyttö ja Parthenon, oikealla Erekhteionin sivusiiven kattoa kannattelevat Karyatidit eli naispatsaat.
Akropoliista vaikuttuneina ostimme liput oopperaesitykseen Akropoliin Herodes Atticuksen Odeionille, joka on nykykäyttöön kunnostettu ikinvanha amfiteatteri. En usko oopperaelämyksen tästä enää voivan parantua, kun lavan yli näkyi Ateenan kaupunki, takana valaistu Parthenon ja taivaalla alkoivat illan pimetessä tuikkia tähdet. No joo, jos esitys olisi vielä ollut parempi, niin pisteet olisivat olleet täydet. Nyt unohduin lähinnä itkeskelemään paikan upeutta - ja kylmetin itseäni lisää.
Ateenan lähin saari on Aigina (Egina), jonne teimme kaksi retkeä. Meri oli huikaisevan kirkas ja vuoristoisen saaren maisemat upeita. Siellä on kirjoitettu myös Kerro minulle, Zorbas, mikä tietty aiheutti lisähymyjä minulle. Näissä maisemissa oli ajatus Kreikan saarille muuttamisesta jonain päivänä vaikka muutamaksi kuukaudeksikin hyvin vahvasti mielessä. Ja Aigina sentään on vielä melkoinen turistipaikka ja pieni saari lähellä Ateenaa - millaista olisikaan käydä muilla saarilla! Pakko päästä näkemään jonain päivänä...
Itse Ateena oli kuuma ja pölyinen, mutta vihreyttäkin löytyi. Kävelimme puistoissa ja söimme eväitä esimerkiksi National Gardenin penkeillä. Puutarha on varsinainen keidas aivan kaupungin keskustassa. Siellä oli valtavien vihreiden puiden ja pensaiden lisäksi myös pieni eläintarha. Minun kaltaiseni yltiöromantikon mielikuvitukselle vihreä puutarha oli varsinaista mannaa.
Toki kävimme myös National Archeological Museumissa, joka ei kyllä mikään erityinen elämys ollut. Vitriinien tekstit olivat epäselviä ja kaikkea ei ollut käännetty. Kaikkia vitriineissä olevia esineitä ei ollut edes mainittu teksteissä, mikä aiheutti paljon harmia. Mutta näin kuitenkin klassikoita, kuten Poseidonin patsaan, joka saattaa olla myös Zeus, sekä paljon muuta niin arkaaisen ajan kuin klassisenkin kauden kreikkalaista taidetta. Ja mykeneläistä ja minolaista. Ja mitä vielä... Ruukunpalasia esittelevän osaston sentään hoidimme aika liukkaasti, sillä museo on liian valtava kierrettäväksi kokonaan.
Museoista täytyy sanoa vielä, että opiskelijakortista oli paljon iloa. Lähes kaikkiin museoihin (paitsi Eginan saarella olevaan Afean temppeliin) pääsi ilmaiseksi suomalaisella opiskelijakortilla, eikä edes tarvinnut erityisesti keuhkota historian opinnoista tai muusta. Akropoliille emme joutuneet kukaan maksamaan mitään, sillä satuimme sinne jonain erityispäivänä, jolloin se oli kaikille ilmainen. Kerrankin tuuria!
Kreikkaa matkamme aikana vavisuttaneesta maanjäristyksestä kuulin vasta kun tulin kotiin. Siihen kellonaikaan me maistelimme kreikkalaisen keittön alkupaloja eli mezeitä tavernan ulkopöydissä ouzon kera... Siinäkin voi olla syy, ettei maan tärähtely tuntunut. :) Kreikkalainen ruoka on ihanaa! Aidon kreikkalaisen salaatin ohjekin jäi mieleen, ja yksi keittokirja tarttui matkaan. Ouzo sen sijaan ei ole ihan minun suokkarijuttuni.
Minulle sanottiin ennen matkaa, että Ateenaa joko rakastaa tai vihaa. Minä taidan olla matkani jälkeen vahvasti ihastunut, ja haluan kyllä sinne uudelleen. Silti voi olla, että jos ja kun seuraavan kerran matkustan Kreikkaan lomalle, jätän Ateenan pariin päivään ja tutkin maan muita osia: Delfoissa haluan ehdottomasti käydä joskus, ja saaret kiehtovat myös kovasti, sekä muut kaupungit.
