Jouluaatto, täällä se on jälleen. Vuodesta toiseen se tulee yhtä kihisyttävän ihanana päivänä aamupuurosta iltaan asti, vaikka välillä valmistelujen kiireydessä ja kireydessä meinaa epäuskoa iskeä.
Tällä kertaa minun paras jouluhetkeni (toistaiseksi ainakin) oli eilen, kun olimme hakemassa kuusta siskon, sedän ja koiran kanssa.
Tässä kuvassa minä kaadan löydettyä kuusta. Tai ainakin yritän kaataa. Todellisuudessa kuusi voitti eli setäni hoiti homman loppuun, minä vain poseerasin hetken vesurilla heiluen, että sisko sai otettua kuvan. Ennen vanhaan minäkin sain kuusen kaadettua, taitaa olla harjoituksen puutetta.
Kesken metsässä kuljeskelun alkoi sataa lunta, ensin pienenä pyrynä, sitten hitaina, raskaina, pehmeinä hiutaleina. Se oli huikea hetki, vatsanpohjasta kirpaisi ja sormenpäitä kihelmöi. Tunnelma metsässä muuttui, tai ainakin minun tunnelmani muuttui.
Lumisade ei näy kuvassa, mutta metsän värit näkyvät: tummaa vihreää ja pakkasen huurruttamaa harmaata. Vielä eilen en jaksanut uskoa - toivoin kyllä kovasti - että lumi olisi maassa vielä tänä aamuna, mutta niinpä vain oli. Se tuli sittenkin, valkea joulu. Lunta ei ole paljon, mutta riittävästi peittämään vihreät pellot valkeaan harsoon.
Tänään ollaan riidelty vähemmän kuin yleensä aattona. Eilen oli kireämpi päivä. Onneksi joulunajan riidoille osataan myös nauraa, sen itkun jälkeen. Siskoni kirjoittaa joulustamme lähempänä käytännön tasoa, siinä missä minä vain leijun tunnelmapilvissä. :)
Tänään ollaan riidelty vähemmän kuin yleensä aattona. Eilen oli kireämpi päivä. Onneksi joulunajan riidoille osataan myös nauraa, sen itkun jälkeen. Siskoni kirjoittaa joulustamme lähempänä käytännön tasoa, siinä missä minä vain leijun tunnelmapilvissä. :)
Hyvää joulua!
