Viime aikoina on mielessä pyörinyt paljon asioita niin ihmissuhteisiin kuin tulevaisuuteenkin liittyen. Välillä tuntuu, että pää hajoaa, etten hallitse kaikkia naruja, en jaksa pitää niistä tarpeeksi tiukasti kiinni. Syksyn mittaan uimahallin turkoosista vedestä on ollut usein apua stressitilanteissa: tuntuu kuin vesi huuhtelisi hankalat ajatukset pois. Sitä kaipasin, kun tänä aamuna raahauduin taas hallille.

Mutta ei: remmoin monta altaanväliä niin kovin vedoin kuin lihaksista irtosi, potkin ja vedin keuhkojeni täydeltä. 900 metriä kiskottuani ajatukset olivat edelleen solmussa. Loppuajan uin sitten hiukan rauhallisemmin. Kun ei auta, niin ei auta.

Tästä hölmöstä yrityksestä uida karkuun hankalia asioita sain vain kivistävät jalat ja käsivarret, jotka eivät jaksaisi nousta koneen näppäimiä korkeammalle. Mutta päivä se on tämäkin, ajattelin, kun kävelin uimahallilta kotiin auringonnousua katsellen. Asiat täytyy vain kohdata. Täytynee venytellä illalla perusteellisesti - se saattaa itse asiassa olla täysillä uimista parempi resepti pörrääviin ajatuksiin.