Istun siskon pöydän ääressä ja yritän muistaa, miksi minun pitikään herätä jo ja lähteä jonnekin. Välillä aamuheräämiset ovat kamalan vaikeita. Olen saanut tehtyä töitä arkistossa ihan hyvin, eikä aineiston läpikäyminen ole millään tavoin vastenmielistä. Mutta en vain jaksaisi herätä aamuisin. Valoisuus auttaa hieman, tosin tällaisena aamuna sekään ei auta: ulkona sataa vettä ja räntää.

Eilen olin Stadian musiikin koulutusohjelman Aikamme kamarimusiikkia -tapahtuman konsertissa Ruoholahdessa. Kyseessä oli mielenkiintoinen nykykamariooppera La Piedra de Don, jonka sanotaan esitteessä olevan "kolmen naisen kamariooppera Don Quijoten muistolle". Kunhan totuin musiikkityyliin, oli näytös itse asiassa aika komeaa katsottavaa ja kuultavaa. Kolmella naislaulajalla oli ehkä turhan paljon tekemistä lavalla, koko ajan joku soitin kädessä jos eivät juuri sillä hetkellä laulaneet, ja tuntui välillä että tanssikuviot olivat jääneet heikolle harjoittelemiselle, mutta kyllä he laulaa osasivat, ainakin minun korvaani kuulosti hyvältä.

Vaikka en olekaan musiikinopiskelija, olen tullut pyörineeksi Stadian musiikkitiloissa jonkin verran, koska eräs ystäväni on siellä töissä. Paikka on ihan Ruoholahden metroaseman vieressä, joten sinne on helppo mennä. Siellä järjestetään laadukkaita ja edullisia oppilaskonsertteja, ja minun on pakko kyllä nyt sortua mainostamaan, että konserttikalenteri  on monipuolinen. Kannattaa käydä, jos tuntee niin kuin minä, että musiikki rentouttaa muun häsläämisen keskellä.

Pilvet repeilevät vähän ja juuri noussut aurinko tekee maisemasta vähän positiivisemman. Ehkä minäkin voisin jo lähteä liikkeelle, ehkä tästäkin aamusta vielä päivä tulee.