Suurimman osan aikaa kevät on hieno juttu. Sitten kuitenkin tulee se päivä, jolloin en enää voi teeskennellä, että on liukasta tai lumista niin, että käveleminen on parempi ratkaisu kuin pyöräily. Tänään oli aika kaivaa pyörä talvivarastosta. Asun sen verran kaukana yliopistolta, ettei kävelemisessä ole enää järkeä, kun pyörällä pääsee kolme kertaa nopeammin paikasta toiseen.

Pyörä oli juuri niin rähjä kuin muistinkin. Se on hyvä pyörä, Albina nimeltään, mutta siinä on koko ajan jotain pikkuvikaa, jota en osaa korjata. Oli jo syksyllä. Etulokasuoja hankaa etupyörää koko ajan, enkä yrityksistäni huolimatta ole saanut väännettyä sitä toiseen asentoon. Samoin ketjuihin tms. hankaa jokin, sillä polkiessa kuuluu mielenkiintoinen rouske. Etukumiin sain ilmaa, mutta takakumi pysyi pehmeänä pumppaamisesta huolimatta. Vaihteita on 1 tai 2 tai 3, riippuen millä tuulella Albina on... Heti kun saan rahaa, ostan uuden (käytetyn) pyörän. Eli aikaisintaan kesällä. Tuota rohjoa en raahaa Turkuun, vaan harkitsen sitten kesällä, onko budjetissa varaa hankkia vähemmän ääntä pitävä polkulaite. Tuo saa minut pahalle tuulelle. Kokonaan uudesta, tuliterästä pyörästä en muuta kuin haaveile. Pyöräilen niin vähän, ettei sellaisen hankkimisessa olisi järkeä näillä tuloilla. Ja asuinalueeni on niin ihastuttava, että kestäisi ehkä jopa viisi tuntia ennen kuin uusi pyörä joko varastettaisiin tai rikottaisiin.

Huomenna kuitenkin ajattelin testata Albinan kevätkuntoa ja pyöräillä lähikoululleni, jonne olen menossa jälleen sijaiseksi. Tällä kertaa läsnäoloani kaipaa ryhmä tokaluokkalaisia. 8-vuotiaita lapsia, voi miten pieniä! Kunpa päivä ei vain olisi ihan kamalan raskas taas, sillä iltapäivällä on pakko jaksaa keskittyä tenttikirjoihin. Lauantaiaamu ja tenttikuoren avaaminen lähestyvät armottomasti, eikä Anna-Leena Siikalan Tarina ja tulkinta ole maailman helpointa luettavaa.